Pirunkorpelainen, kauniinruskea Arvokas on ehdottomasti nimensä veroinen. Osin työhevostaustaisella suvulla höystetty ori otettiin vastaan sen ansaitsemalla rakkaudella ja
voin vannoa, ettei oriin ole jouduttu kertaakaan pettymään.
Luonteeltaan Arvo on yleisesti ottaen maailman rehdein ja ahkerin työmyyrä, joka on kuitenkin sille päälle sattuessaan hieman yksinkertainen persoona.
Arvo tekee töitä niin kauan kunnes toisin määrätään, minkä vuoksi sitä saa olla jatkuvasti ratsastamassa. Arvosta ei siis ole sunnuntaipuksuksi, jonka selässä voisi vain matkustella, sillä silloin mennään (kirjaimellisesti) ojaan niin että heilahtaa hevosen odotellessa kääntyviä apuja kuskilta sen sijaan että arvioisi tilanteen tullen myös itse reittivalintojen järkevyyttä.
Kavioitaan Arvo pitää ylhäällä niin kauan kunnes huomaa jossain vaiheessa, että puhdistaminen on ohi ja hoitaja jo toisaalla. Arvo käy siis välillä hieman hitaalla, mutta on kaikessa lupsakkuudessaan tavattoman ihana.
Lunkki ja rauhallinen hevonen ei hälinästä hätkähdä tai vesiboksissa kauhistu. Yleisen hönttiyden lisäksi Arvo on omatoiminen ja itsenäinen kaveri, jonka on esimerkiksi huomattu kulkevan karsinasta tarhaan ilman naruakin hoitajan vierellä hyvin tunnollisesti. Tokikaan orihevoseen ei tule ihan sokeasti luottaa ja lieka on ihan hyvä olla riimussa kiinni, jottei ori vallan omille teilleen lähde. Vaikka mihinpä se lähtisi, kun niin mielellään tuttuja reittejä kulkee ja tavanomaisia askareita suorittaa.
Arvon liikkeissä on ripaus jämäkkyyttä ja voimaa. Ominaisuus on muutettavissa näyttävyydeksi sileällä, vaikka uudella ratsastajalla voikin olla tekemistä hevosen työhevosmaisen liikekielen ja painavan suutuntuman kanssa. Kavalettitreenin avulla liikkeisiin on löydetty vähän lisää ryhtiä ja keveyttä matalan puksuttelun sijaan. Arvon laukka on myös hyvin ponnekas ja matala, joten erityisesti laukassa on aina väliajoin kyllä todella paljon työstettävää, jotta ollaan kehdattu lähteä kouluaitojen sisäpuolelle tanssahtelemaan. Selässä saa tehdä muutenkin töitä rutkasti, sillä Arvo tuntuu laittavan toisinaan ajatukset täysin pois päältä ja paahtaa vain eteenpäin muusta välittämättä. Oria ei siis montaa kertaa tarvitse eteenpäin pyytää.
Kun orin palauttaa keskittymään työhön ja kuuntelemaan, löytyy kuoren alta tosi kiva ja tarkka ratsu.
Päiväkirja
07.07.2018 Kesän kaunein aamu hoitajan kanssa
Kello on varttia vaille kymmenen. On heinäkuu, kesäloma, aikaa hevoselämälle kuin satukirjoissa. Taivaalla ei näy pumpulipilven haituvaistakaan.
Aamuaurinko hellii tarhoissa nuokkuvia suomenhevosia, mustarastas on löytänyt hyvän laulupaikan läheisestä puusta. Arvo ei ole moksiskaan aikaisesta kohtaamisestamme, vaan lähtee tarhasta matkaani iloisena. Harjaan hevosen ulkona
hoitopuomilla, putsaan harjauksen jälkeen harjat irtokarvoista ja heitän kaikki pesemistä kestävät hoitokamppeet saippuasankoon likoamaan. Haen varusteet tallista, heitän kilisevän ja natisevan penkin selkään, viritän suitset päähän, naksautan kypärän kiinni ja vien Arvon kentälle. Nousen selkään, ratsastan hevosella kaksi kierrosta kentällä, ohjaan hevosen tallipihaa kohti ja siitä edelleen koivujen kehystämälle tallikujalle, johon en ikinä lakkaa kyllästymästä. Arvo kävelee allani varmoin jähmein askelin, katselee välillä kesälintujen lentoa, innostuu kun pyydän hevosta raviin ja jatkaa matkaa hölkällä.
Kevennän, pidätän, pyydän vähän eteenpäin, jarruttelen ja kehun. Kun edessä siintää loiva ylämäki, siirrän hevosen käyntiin, valmistelen laukannoston ja nostan Arvon kanssa maailman pyöreimmän laukan. Miten upeaa laukkaa se
tänään väläyttelikään aukeasta baanasta huolimatta. Sen sijaan, että hevonen olisi lähtenyt viemään hurukyytiä mäen päälle, malttoi se edetä sievästi. Nousen satulasta, tarraan harjasta ja yllytän hevosta liikkumaan. Kovempaa, kovempaa! Kun pääsemme mäen päälle, siirrän hevosen ravin kautta käyntiin ja huokaisen selässä. Arvo naksuttelee kuolainta ja malttaa asettua kävelemään hetken päästä.
Palaamme tunnin lenkin jälkeen tallipihaan. Otan saippuavedessä lionneet harjat ja sienet kuivumaan pyyhkeen päälle aurinkoon ja viilennän sitten väsyneen hevosen vesiletkulla. Arvo nauttii, kun vesi valuu sen ryntäille, lautasille ja mahan alle. Juotan hevosen ja palkitsen lopuksi porkkanalla. Kun Arvo pääsee takaisin tarhaan, se ravaa aitauksen keskelle ja käy piehtaroimaan tyytyväisenä. Märkä selkä kerää itseensä hiekanjyväset. Voisipa aina olla heinäkuu ja tallilauantai.
20.04.2017 Kantakirjaustilaisuudessa
Tänään käytiin hevosrekalla kolmen orin voimin kantakirjaustilaisuudessa. Arvon lisäksi matkassa oli
Veeti ja Väiski. Arvo oli tästä kolmikosta stressipyllyin tapaus tänään ja sitä sai myös olla rauhoittelemassa eniten. Veeti teki kiusaa itse kullekin
koko päivän ja Väiski toimitti rauhoittelevan hevosen virkaa elehtimällä tätä pientä orilaumaa rauhoittumaan ja ottamaan iisisti.
Arvolle tämä oli ensimmäinen kerta kilpailuita lukuunottamatta tapahtumapaikalla, jossa riitti hälinää.
Tammoja Arvo ei paljon ehtinyt tiirailla, sillä sen energia meni jännittämiseen.
Kun neljähenkinen tyttöporukka tuli orin kantakirjaesittämisen jälkeen kysymään saisiko hevosta kuvata,
ei Arvoa sitten enää jännittänytkään ja uneliasta oria oli jopa hieman hankala saada vireän näköiseksi kuvia varten.
Yksi tytöistä lupasi lähettää minulle kuvia ja vaihdettuamme yhteystiedot Arvo pörähti itsekseen ja heitti mojomat kuolat
suupieliltään tytön paidalle. Kantakirjaus itsessään sujui mielekkäästi, sillä Arvo kantakirjattiin II-palkinnolla.
29.03.2017 Arvon ensihetket meillä
Kyllä on Arvo saanut seurustella uusien tuttavien kanssa harva se päivä, kun jopa Arvon isän kasvattaja, Ionicin omistaja Sirpa sitä yksi päivä kävi ihastelemassa kiertäessään kasvattejaan ja heidän jälkeläisiään läpi.
Arvoa ei uudet kamut paljon puistata, vaan se kyllä ottaa omakseen kenet tahansa, jolla vain omenanpalasia riittää.
Eilen selässä kävi ystäväni Maikku, joka ihastui oriin heti. -Miten tämä onkin näin sympaattinen ja kiltti! Ihan kuin ruuna olisi, tavattoman herttainen! Maikku huuteli selästä loppukäyntien aikana, kun oli juuri ratsastanut tunnin sileällä minun juoksuttaessa toisessa päässä tallin toista uutta oria Kassua. -No se on kyllä aivan ykkönen, vaikka onkin vähän hitaalla ajatuksenjuoksulla varustettu, vastasin naureskellen. Viime viikonloppuna Arvo yllätti omatoimisuudellaan yksin oritallissa aamutallia tehdessäni. Olin juuri riimuttamassa sitä karsinassa kun heppa päätti, että tässä menee aivan liian kauan ja jyräsi raollaan olevasta ovesta itsensä käytävälle. -Arvo, saakeli sentään! ehdin vain huutaa hevosen perään kun ori jo paineli tallin aukinaisesta ovesta pihalle. Arvo on jossain määrin kaavoin kangistunut ja se tuli tänäänkin esiin
hevosen ravatessa tottuneesti kohti omaa tarhaansa. Tarhan portti oli auki, aamu kun vielä oli ja tarhaus vasta alkamassa, joten Arvo lompsutteli tarhaansa ja jäi sinne tyytyväisenä seisomaan. Minun saapuessa tarhalle juoksujalkaa hieman tämän jälkeen loi Arvo minuun lyhyen katseen ja käänsi pään pois tottuneesti. "On siinä minulla omatoiminen kaveri" pohdin helpottuneena, mutta samalla hämmentyneenä.
Tämmöistä kuuluu siis meille. Ei Arvo ainakaan elämästämme värittömämpää tee, siitä se selkeästi pitää huolen tempauksillaan!
