|
Jos tätä tammapihaton tanakkaa tankkeria pitäisi kuvailla lyhyesti, voisi todeta, että Vanamo yrittää päästä aina mahdollisimman helpolla.
Periaate ulottuu tamman arjessa ihan kaikkeen niin hyvässä kuin pahassakin: suitsittaessa se kurottaa päätään suitsia kohti suu ammollaan, mutta
ratsailta käsin oikoo kulmat
ja laahustelee aina kun sille siihen tilaisuus suodaan.
Onpa Vanamolla ollut myös kerrassaan raivostuttava kausi, jolloin se
kokeili sinnikkäästi kesken jokaisen laukkapätkän äkkipysähdystä,
jos se vaikka tällä kertaa menisi läpi ja voitaisiin jo lähteä takaisin talliin syömään.
Vanamo muistuttaa hivenen ratsastuskoulun passiivista laiskajaakkoa, jollaisen kanssa jokainen tuntiratsastaja on joutunut joskus hikoilemaan.
Miksi me sitten ostimme riveihimme tämän puskamammutin stereotyypin? Koska se on hulvaton ja palkitseva, kookas ja kauniskin vielä. Vanamolla on ehkä hivenen hedonistinen luonteenlaatu, mutta sellaisiahan ne suomenhevoset toisinaan ovat. Ja tämä jos kuka opettaa asioihin rennosti asennoitumista.
Mikään ei palkitse niin paljon kuin Vanamon saaminen kevyeksi, elastiseksi ja halukkaaksi yhteistyön tekijäksi.
Päiväkirja
17.08.2018 Pian poksahtaa
Vanamo on astutettu mustalla kantakirjaorilla Huvin Kuparimyrskyllä ja tamma odottaakin nyt onnistuneen astutuksen myötä esikoistaan. Liikuttaminen on tällä hetkellä kevyenkevyttä ja hevosen ehdoilla menemistä, eli suomeksi sanottuna ei tehdä mitään. Vanamolla on kaksi ihanaa hoitajaa Lilja ja Eetu, jotka sitä ovat jaksaneet harjata ja kävelyttää monta kertaa viikossa, vaikkei tamma lenkeistä kovin mielissään olekaan. Harva se päivä saan kuulla kuinka mammaputte on laahustanut tallilta pois päin hiekkatien reunaa maansa myyneenä, pysähtynyt välillä huokailemaan raskaasti ja kuitenkin kotiin päin käännyttäessä keventänyt askeltaan huomattavasti niin, että tammaa on joutunut jopa ihan pidättelemään. Tyypillistä Vanamoa, ei voi muuta sanoa. Tamma alkaa olla melkoisen iso, joten nämä loppukesän superhelteet huomioon ottaen varsa saisi kyllä pian jo putkahtaa maailmaan. Nähtäväksi jää millainen huolehtija Vanamosta kuoriutuu. Ehkä tältäkin tammalta löytyy äidinvaistoa ja hoivaviettiä, vaikka perusluonteeltaan hyvin itsekeskeinen nautiskelija onkin.
13.05.2018 Vanamon matka meille
Meillä alkoi näyttää tallin hevoskannassa keväällä vahvasti siltä, että pian tarvitaan lisää 1- ja 2-polvisia yleispainotteisia hevosia. Päätinkin ottaa härkää sarvista kiinni ja infota hevosfoorumilla ostohalustani. Pistin viestiin vielä lisätoiveen kantakirjakelpoisuudesta, mikä poikikin ihanasti tulosta. Tuulia T:n tarjotessa minulle jopa kolmea kasvattiaan, olin ilahtunut ja tyytyväinen.
Kaikki kasvatit olivat 2-polvisia, mutta tarkoituksenani olikin ostaa ihan reilulla kädellä uutta materiaalia valikoimaan, joten mielelläni tarjosin kaikista kolmesta tuulenpesäläisestä.
Vanamo on kolmikosta se kaikista laiskin tapaus. Siinä missä ori Tuulenpesän Mesitikka tekee kaikkensa miellyttääkseen ratsastajaa ja tamma Tuulenpesän Talvikki säikkyy omaa peilikuvaansakin, ei Vanamoa hetkauta mikään. Ei Vanamosta silti alkeisratsua saa, sillä tätä tammaa ei varmajalkaiseksi voi kutsua. Vanamo kun tuppaa lähtemään omille teilleen kesken maastoretken, pysähtyy kentän keskelle kesken pohkeenväistön tuumimaan josko lähdettäisiin jo takaisin talliin ja ruoka-aikaan talliin taluttaessa rynnii röyhkeästi taluttajan edelle ilman häivähdystäkään käytöstavoista. Vanamo on mahdoton ja mahdottoman ihanakin. Ehkä rakastuin sen röyhkeään luonteenlaatuun, joka sai minut muistelemaan omia nuoruuden heppakesiä patalaiskan suomenhevosruunan kanssa. Eli en nyt tiedä oliko Vanamon ostaminen kaikista mielekkäin ratkaisu, kun tammalla kuitenkin pitäsi kisata koulua ja esteitä ihan tosissaan, mutta en voinut olla ostamattakaan. Jääköön vaikka pullaputeksi, kunhan saan fiilistellä sen kanssa menneitä parempia aikoja joka päivä!