virtuaalinen
islanninhevostalli

Lykkja


© Evelynamin


© Patrick Strandberg


© Kata T.




VIRTUAALITALLI
Ulkoasu © Sakkura 2017

Tallin tilat ja miljöö

Lykkjan talli sijaitsee Aitolan kylässä aivan Vuonohevostalli Lykkeligin naapurissa virtuaalisessa Järvi-Suomessa. Tallikonsepteja yhdistää yhteiset ratsastusalueet: treeniä, tunteja ja kilpailuja ajatellen käytössämme on Lykkeligin tilava kenttä ja suojaisa maneesi. Rakensimme keväällä 2017 kivenheiton päähän tallin tontista ovaaliradan harjoitus- ja kilpa-alueeksi askellajiratsastusta silmällä pitäen. Ovaaliradan yhteydessä on myös laajempi parkkialue kilpailupäiviä varten.

Suurin osa islanninhevosistamme asuu vakituisesti pihatoissa, sillä ne viihtyvät ulkona säällä kuin säällä omien laumatovereiden kanssa. Hevoset hoidetaan useimmiten hoitopuomeilla tallin pihassa. Tallirakennus mahdollistaa kuitenkin hevosten hoitamisen ja varustamisen sisällä huonolla kelillä sekä kantavien tammojen ottamisen sisälle tarkkailuun varsomisen ja varsan ensimmäisten elinpäivien ajaksi tarvittaessa. Myös nuoriso totutetaan tietyissä määrin myös karsinaelämään, vaikka nuoriso oppiikin tavoille laumakasvatuksen ansiosta pihatoissa. Tallissa on tilaa 12 hevoselle. Lisäksi tallissa on pesari, satulahuone, erillinen varastotila rehuille ja siivousvälineille sekä kotoisa, tilava tallitupa asiakkaille.

Monipuoliset maastoreitit olivat yksi painava syy siihen miksi talli haluttiin perustaa nimenomaan nykyiselle paikalleen. Toki vaakakupissa painoi myös Sallin vanhempien omistaman vuonohevostallin tilojen läheinen sijainti. Meillä pääsee ratsastaamaan niin simppeliin kuin mutkikkaampaankin maastoon. Mäet, metsät, pellot, järvet ja hiekkatiet tarjoavat silmäniloa vuodenajasta toiseen. Käytössämme on myös maastoreittien varrella oleva kota, jota käytämme pidemmillä retkillä levähdyspaikkana. Kodan yhteydessä on hevosten hoitopuomit sekä heinävarasto, jossa säilömme ratsujen eväsheinät.

Ohjeita kävijälle

    • Käyttäydy tallialueella ja hevosten kanssa rauhallisesti
    • Kysy aina apua, jos et ole varma jostakin
    • Kerrothan aina realistisesti tasosi ja toiveesi
    • Hevosille ei saa antaa omia herkkuja
    • Koirat ovat omistajien vastuulla tervetulleita, ei kuitenkaan maastoon
    • Tunnille tai maastoon lähtijöiden ratsut haetaan yhdessä pihatosta
    • Varaa hevosen hoitoon noin 20 minuuttia ennen ja jälkeen tunnin
    • Meillä jokainen käyttää kypärää hevosen selässä
    • Tallialueemme on savuton ja päihteetön, koskee myös maastoja
    • Hevosen karsinassa saa olla enintään 2 ihmistä kerrallaan
    • Kunnioitathan tallin aukioloaikoja (ma-pe 16-20, la 10-15)