∼ CHRISTMAS EDITION ∼


KATRIINAN TALLI

PORTINPIELI      TALLIN JOULUPIHA      LIINAHARJAT      VILINÄÄ JA VILSKETTÄ      JOULUKALENTERI


Riinalan Riemu

Tummanpunainen suomenhevosori kurottaa kaulaansa pihattoaitauksen aidan yli kohti joulupihalla vierailevaa hevosystävää. Jos sitä erehtyy silittämään hellästi turvan päältä, se ummistaa silmiään, painautuu nautiskellen aitaa vasten koko painollaan ja havahtuu tilanteeseen vasta, kun aita on antamassa vähän liikaa periksi.

Riinalan Riemu eli ihan vain Riemu, on 24.05.2015 syntynyt 7-vuotias suomenhevosori. Korkeutta tällä punaruunikolla on 154cm. Riemu on oma kasvattimme. Se on ratsukoulutettu (heB/80cm) ja toimiva peli myös kärryjen edessä harrastuslenkkien merkeissä.

Kumpikin tallimme ensimmäisistä oreista on siunattu niin huomaamattomalla, kiltillä luonteenlaadulla, ettei välillä todeksi meinaa uskoa. Riemu on vanhimman orimme Remun tapaan mitä nöyrin ja kunniallisin hevonen, joka on enemmänkin jarruttelevaa kuin kaasuttavaa sorttia. Riemun kanssa ongelmana on usein vain hevosen laiskanpulskea luonne, jonka vuoksi sitä saa pyytää usein ihan reippaastikin eteenpäin ja kiinnittää huomiota ohjasotteen lempeyteen. Kovilla ohjasavuilla ei Riemun luottamusta voiteta ja vetokisalla saadaan vain väärinkäsityksiä aikaan. Riemu on ollut meillä aika vähällä käytöllä ja sen kanssa on edetty kaikkien opetustilanteiden kanssa todella hitaaseen tahtiin. Monen käteen Riemu voi tuntua vielä raakileelta ja ollaanpa me saatu myös ihmetystä osaksemme, kun olen käyttänyt tätä varhaisperunaa jo jalostuksessakin, mutta minä näen Riemussa enkelin ajatuksia ja upeaa suomalaista perinnettä. Muhkea puksutin kuljettaa maastossa säällä kuin säällä kuskia kuin kuskia niin jalomielisesti, ettei auta kuin nauttia. Riemu tekee elämästä varsin riemukasta!

Sukujuuret

isäRaisu KTK-II
s. 2012
       ii Raipe       iii Ransu
      iie Simpputenna
      ie Aamunella       iei Duuri
      iee Aamun Aika
emä Adalea
s. 1999
      ei Amadeus       eii Ässä-Jokeri
      eie Adeliia
      ee Mette-Maarit       ei Leonidas
      eee Nella

Jälkeläiset:


KATRIINAN TALLI ON VIRTUAALITALLI / TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN / TUTUSTU TEKIJÄNOIKEUKSIIN