Seljasaaren Kartano

Sinivalkoiset myyntivarsat

Vuosi 2016 on monelle uusi alku. Alku lupauksille ja uusille mahdollisuuksille, tilaisuus jollekin uudelle ja erilaiselle. Tänään esittelemme sinulle alkuvuoden 2016 lupaukset, jotka ovat upea mahdollisuus juuri sinulle. Nämä varsat ovat alku sille, mitä voit vain toivoa uudelta vuodelta. Suomen Lapissa syntyneet katajaiset varsat ovat varustettuja korrektilla rakenteella, käytöstavoilla ja rauhallisella luonteella. Joukkoon on saattanut eksyä muutama einari, joille hädintuskin Seljasen emäntäkään olisi aikanaan pärjännyt, vaikka kova luu hänkin oli. Nämä ovat nelivuotiaan Seljasaaren ensimmäiset varta vasten myyntiin suunnitellut varsat!

Jokaiselle ponille on etsinnässä ensisijaisesti pitkäaikainen koti, jossa ne saavat siistit sivut ja pääsevät aikanaan jatkamaan sukuaan. Suurimman osan vanhemmat kilpailevat tavoitteellisesti kouluratsastuksessa, joten jälkeläisilläkin olisi suotavaa käydä ainakin näyttäytymässä silloin tällöin koulukisoissa ja miksei muissakin lajeissa jos tuntuu, että varsalla on niihin potentiaalia ja uudella omistajalla mielenkiintoa. Lähes kaikki varsat ovat myös jo valmiiksi KTK-kelpoisia vanhempien tulosten perusteella, joten saattaisihan näistä olla vaikka näyttelytähdiksikin.

Ostotarjouksen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen virtuaali@tunturiponi.net tai jättää hevostalli.netin ajankohtaiseen myyntiketjuun. Kirjoitathan rehellisen, panostetun ostotarjouksen, varsat eivät ole lähdössä kiireellä ensimmäiselle, joka lupaa isoimman kuun taivaalta. Sisällytäthän tarjoukseesi myös sivunäytön! Myyntiehtomme löydät täältä. Sivut tulee lähettää viikon sisällä myyntipäätöksestä, ellei toisin sovita.

Nimet ovat vaihdettavissa, mikäli ehdotukset eivät miellytä. Huomioithan, että hevosten uusia koteja aletaan päättää aikaisintaan 5.1. joten myyntihevosiin on aikaa tutustua kaikessa rauhassa. :)


01. Seljasaaren Kuu   (sivut)

Suomenhevosori, s. 01.01.2016, 1-polvinen - Myyty: Daivive

Värivaihtoehtoja: rautias, voikko

i. Kuusenkerkkä ii. Ihmeellinen Värifilmi
ie. Toisenlainen Valoshou
e. Karelia ei. Karjalainen
ee. Maura
02. Seljasaaren Tiitiäinen   (sivut)

Suomenhevostamma, s. 03.01.2016, 1-polvinen - Myyty: Melina

Värivaihtoehtoja: rautias, voikko

VSN Champion, KTK-II, KRJ-I
i. Sumuhurja
ii. Vilukki
ie. Sumulaulu
e. Piipiäinen ei. Korelone
ee. Tipsu
03. Seljasaaren Hallas   (sivut)

Suomenhevostamma, s. 09.01.2016, 1-polvinen - Myyty: turjake

Värivaihtoehtoja: rautias + kimo

KTK-II
i. Spesiaali-Lopsteri
ii. Lopsteri
ie. Salmen Uniikki
e. Hallavilla ei. Hallanvaara
ee. Riparilla
04. Seljasaaren Sumuriina   (sivut)

Suomenhevostamma, s. 10.01.2016, 2-polvinen - Myyty: Katja H.

Värivaihtoehtoja: rautias, voikko

KTK-II
i. Seljasaaren Voitto
ii. Murskavoitto KRJ-I, SLA-I, YLA1
ie. Ilo-Varpu
KTK-II
e. Seljasaaren Sumusointu
ei. VSN Ch Sumuhurja KTK-II, KRJ-I
ee. Siian Ehdollinen KTK-II
05. Seljasaaren Kauhu   (sivut)

Suomenhevosori, s. 14.01.2016, 2-polvinen - Myyty: Katja H.

Värivaihtoehtoja: rautias, musta, ruunikko

KTK-II
i. Maanan Kauhukakara
ii. Kauhukahva KTK-II
ie. Vellamo KTK-II, KRJ-II, SLA-I, YLA1, MSY-P
KTK-III
e. Koistilan Vinka
ei. Karmava KTK-III
ee. Virili KTK-II
06. Seljasaaren Pohjonen   (sivut)

Suomenhevosori, s. 15.01.2016, 2-polvinen - Myyty: Joe

Värivaihtoehtoja: rautias, musta, ruunikko

KTK-II
i. Seljasaaren Härmä
ii. VIR MVA Ch Vinkare KTK-II, KRJ-I, YLA2
ie. Harmatar
SV-II, ilmoitettu KTK
e. Seljasaaren Taika
ei. Harmori KRJ-I
ee. Piipiäinen
07. Seljasaaren Varjossa   (sivut)

Suomenhevosori, s. 20.01.2016, 3-polvinen - Myyty: Ljusia

Värivaihtoehtoja: rautias, voikko

KRJ-II
i. Koistilan Varjo
ii. Koistilan Aro KTK-II
ie. Fiktion Virri KTK-III
VSN Champion, KTK-III
e. Wuorelan Varjokas
ei. VIR MVA Ch Kajo-Varjo KTK-II, KRL-II
ee. Fiktion Myy KTK-III, SV-I
08. Seljasaaren Kurimus   (sivut)

Suomenhevosori, s. 21.01.2016, 3-polvinen - Myyty: indy

Värivaihtoehtoja: rautias

KTK-III
i. Koistilan Pyörre
ii. Pyryttäjä KTK-III, KRJ-I
ie. Ellenin Hyasintti KTK-II, KRJ-II
KTK-II, SV-I, KV-II, VAR-I
e. Nemoriina
ei. VIR MVA Ch Koistilan Nemo KTK-I, KRJ-I, ERJ-I
ee. Maanan Kielo KTK-III
09. Seljasaaren Hepo   (sivut)

Suomenhevostamma, s. 23.01.2016, 3-polvinen - Myyty: dookie

Värivaihtoehtoja: rautias, ruunikko, musta

KTK-I, SV-II, EV-I
i. Vaniman Heroiitti
ii. Harmoivale KTK-II
ie. Mörkövaaran Tulisielu KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SV-II
KTK-III
e. Seljasaaren Poni
ei. Seljasaaren Tauno KTK-II
ee. VSN Ch Seljasaaren Velvinna KTK-II
10. Seljasaaren Toiva   (sivut)

Suomenpienhevosori, s. 26.01.2016, pitkäsukuinen - Myyty: alaera

Värivaihtoehtoja: rautias

VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I
i. Koivumäen Topias
ii. Fiktion Hilpuri KTK-III, KRJ-I
ie. Wiherkankaan Seljami KTK-III
KTK-kelpoinen
e. Siirin Veini
ei. KJ Luonnos
ee. Bellin Taika
11. Seljasaaren Myräkkä / Seljasaaren Vilda

Suomenhevosori tai -tamma, s. 27.01.2016, pitkäsukuinen - Vapaa

Värivaihtoehtoja: rautias, musta, ruunikko

KTK-III
i. Hallahaan Pyryttäjä
ii. Syreenin Mustalumi
ie. Huurteen Hauras
KTK-II
e. Vaapukan Tilda
ei. VIR MVA Ch Vaapukan Miska KTK-I, KRJ-I, SLA-II, YLA2
ee. Fiktion Tilkku
12. Seljasaaren Säihke   (sivut)

Suomenhevostamma, s. 28.01.2016, pitkäsukuinen - Myyty: sippe

Värivaihtoehtoja: rautias

KTK-II, SV-I
i. Kaunon Raikuli
ii. VSN NCh Kuuralehdon Raiku KTK-I
ie. VSN Ch Kaunon Tyttörukka KTK-II, SV-III
VSN Champion, KTK-II
e. Seljasaaren Kimalle
ei. Haavelaakson Hopeajouhi
ee. Seljasaaren Romanssi KTK-II
13. Seljasaaren Hukka / Seljasaaren Daami

Suomenhevosori tai -tamma, s. 30.01.2016, pitkäsukuinen - Vapaa

Värivaihtoehtoja: rautias

KTK-III
i. Vaapukan Hallava
ii. Vaapukan Tikseri KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA3
ie. Haavelaakson Halti
KTK-II
e. Seljasaaren Daalia
ei. VSN Ch Seljasaaren Uljas KTK-I
ee. VIR MVA Ch Kamomilla KTK-II, KRJ-I
14. Seljasaaren Vilske   (sivut)

Suomenhevostamma, s. 02.02.2016, pitkäsukuinen - Myyty: sippe

Värivaihtoehtoja: rautias, ruunikko, musta

VSN Champion, KTK-I
i. Seljasaaren Uljas
ii. VIR MVA Ch Fiktion Meriitti KTK-II, KRJ-I
ie. VSN Ch Koistilan Nova KTK-II
KTK-II
e. Harharetken Viivi
ei. Lakean Torrakko KTK-III, KRJ-I, SLA-I, YLA2
ee. VIR MVA Ch Säihkyvä HUI KTK-II, KRJ-II, SLA-I, SV-I, YLA2
15. Seljasaaren Suitsuke / Seljasaaren Samelia

Suomenhevosori tai -tamma, s. 03.02.2016, pitkäsukuinen - Vapaa

Värivaihtoehtoja: rautias, musta, ruunikko

KTK-II, SV-I
i. Savusumu TK
ii. Fiktion Sulhaspoika KTK-II, SV-II
ie. Auringonpimennys TK KTK-II, SV-I
KTK-II
e. Seljasaaren Romanssi
ei. VIR MVA Ch Moon Aarre KTK-II, KRJ-II
ee. VSN Ch Wuorelan Varjokas KTK-III

Lisäksi meille palautuu myyntiin yksi vanhempi KTK-kelpoinen orikasvatti. Sivuilta saa halutessaan kaiken mukaan ja ex-omistajan mainitseminen perustiedoissa suotavaa. Kuviin © kasvattaja, teksteihin © ex-omistaja.

16. Seljasaaren Kulotettu   (sivut)

Suomenhevosori, s. 01.06.2014, 3-polvinen - Myyty: Melina

Väriltään rautias

KTK-II
i. Seljasaaren Kulo
ii. Seljasaaren Loimu KTK-III
ie. Lakean Lilja KTK-II, SV-II
KTK-III
e. Seljasaaren Lumina
ei. VIR MVA Ch Moon Ärräpää KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA2, SV-II
ee. Fiktion Myy KTK-III, SV-I