Honeydale Ponies

Tutkimusmatka sokerilandiaan

Väriä tulvivan Honeydale Poniesin ratsutila sijaitsee lumihuippuisten Rochers de Naye -vuorten ympäröimässä laaksossa, Sveitsissä. Laaksoon paistaa aurinko lähes 365 päivää vuodessa ja ponimme saavat kulkea lähimailla (ja naapurien pihoissa) vapaasti. Tallialueen ympärillä on hehtaaritolkulla ihania lehtimetsiä, avaria kukkaisniittyjä ja kirkkaita jokia. Aivan muutaman kilometrin päässä, niin ikään kirkasvetisen järven rannalla sijaitsee pieni, yhteisöllinen kylä välttämättömine palveluineen. Kylästä löytää meille helposti vaaleanpunaisia tienviittoja seuraten.

Laakso on yksinkertaisesti ihanteellinen pienten pastelliponien kasvatukseen, varsinkin kun kyseessä on rotu, joka jo synnyinseuduillaan on tottunut kulkemaan vapaana omia polkujaan. Meidän ponimme tosin ovat niin hyvin koulutettuja, että ne tulevat luokse kutsusta ja ottavat innoissaan vastaan päivän haasteet. Noin pääsääntöisesti.

Tallialue itsessään on hyvin yksinkertainen: tontilla on oman kotitaloni lisäksi pieni, kukkien ja köynnösten hukuttama tallirakennus, mihin ei tosin mahdu asuttamaan läheskään niin montaa ponia kuin me omistamme. Tallissa yönsä viettävät lähinnä viimeisillään tiineet tammat tai muut ponit, jotka vaativat enemmän valvontaa. Lisäksi meillä on suuri, erittäin hyväpohjainen ratsastuskenttä ja aivan vieressä myös erikseen rajattava tasainen nurmialue vaikka näyttelykehiä varten. Ja siinä se sitten oikeastaan olikin. Tonttimme tosin on niin suuri, että ehkä vielä joskus rakennamme tähän jotain lisää!

Koska laakson alue on niin sanoinkuvaamattoman kaunis, ettei sitä millään pysty sanoin selittämään, antaa kuvien luoda tunnelmaa ja puhua puolestaan! Meillä on aina avoimien ovien päivä niille, jotka uskaltavat uppoutua pastellinsävyiseen päiväuneen.