Ilo-Varpu

Suomenhevostamma, väriltään punarautias, säkäkorkeus 161cm
Syntynyt 02.11.2013     (8v 02.12.2013), rekisterinumero VH14-018-1070
Maahantuonut ja omistaa Seljasaaren Kartano VRL-01811 & VRL-02116
Koulupainotteinen, tavoitetaso 5: Vaativa B

Varpu on yksi rauhallisimmista suomenhevosista mitä tiedän, eikä se jaksa hermostua juuri mistään. Tamman näkeekin useimmiten nukkumassa makuullaan karsinassaan, vaikka tallikäytävällä olisikin täysi tohina päällä. Leppoisan asenteensa ansiosta Varpu on yksi tallilla vierailevien lasten suosikeista, sillä tamma ei välitä, vaikka nämä kuinka meluaisivat neidin karsinan ulkopuolella tai karsinassa vaan jatkaa nokosiaan häiriintymättä. Ainoa haittapuoli Varpun leppoisassa asenteessa on se, ettei sitä aina tahtoisi saada nousemaan ylös hoitajan tullessa tekemään hoitotoimenpiteitä, sillä tamman mielestä olisi niin paljon mukavampaa vain nukkua makuullaan kuin seistä nököttää aloillaan puunattavana tai kengitetävänä.

Harjauksesta Varpu kyllä nauttii ja voisikin seistä, vaikka koko päivän puunattavana, mikä onkin hyvä, sillä mikäli tamma joutuu viettämään suurimmanosan päivästään karsinassa saa sen jouhista ja karvasta saa olla alituiseen nyppimässä olkia pois. Ulkoa tarhasta tullessaan Varpu ei yleensä ole kovinkaan likainen, sillä ainaisen nukkumisen sijasta tamma on hyvinkin aktiivinen tarhassa ollessaan ainakin mikäli neiti tarhataan toisten hevosten kanssa. Talutettaessa Varpu seuraa kuuliaisesti taluttajansa perässä, mutta saattaa välillä pysähtyä tienpientareelle ruohoa napostelemaan. Napakka nykäisy riimunnarusta kuitenkin saa tammaan jättämään ruohostamisen sikseen ja jatkamaan matkaa. Muiden hevosten seurassa Varpu on itse rauhallisuus eikä koskaan haasta riitaa muiden hevosten kanssa tai lähde mukaan tappeluihin.

Ratsastettaessa Varpu on oikea laiskiainen ja näin ollen myös oikea mestari välttelemään työntekoa. Tamma tarvitseekin selkäänsä napakan ratsastajan, joka ei anna tamman mennä sieltä missä aita on matalin vaan vaatii tammalta kunnollista työntekoa. Varpun kanssa saa kuitenkin aina ratsastuksen aluksi tapella siitä kuka määrää, sillä tamma tahtoisi oikoa kulmista ja tehdä muutenkin kaiken itselleen helpommaksi, mutta kun sille on kerran näytetty kuka määrää, ei Varpu enää lopputunnista yritä luistaa työnteosta, mikäli ratsastaja vaatii tammalta jatkuvaa yrittämistä. Varpun kanssa onkin tärkeää käyttää jatkuvasti voimakkaita eteenpäin ajavia apuja, että tamma pysyy kokoajan kunnolla liikkeessä ja kuulolla. Myös harjoituksien runsas vaihtelu on Varpun kanssa tärkeää, sillä tamma pitkästyy herkästi, mikäli sen kanssa väännetään yhtä ja samaa liikettä koko ajan. Kouluratsuna Varpu on kuitenkin hyvin osaava kunhan sen vaan saa oikeaan mielentilaan, jossa tamma ei yritä kokoajan luistaa työnteosta. Tamman askellajit ovat melkein siitä näyttävimmästä päästä, ja lisäksi sen askellus on erittäin pehmeää eikä neidin ravikaan ole tästä johtuen ratsastajalle lainkaan epämukavaa istua alas. © Tuulia T.


i: Muikkunen
sh m 165cm
ii: A.V. Mutkikas sh tprt 166cm iii: Mutkajukka sh rn 162cm
iie: Milla sh trt 156cm
ie: Suomaan Silja sh m 158cm iei: Rymiäinen sh prt 160cm
iee: Suomaan Saija sh m 156cm
e: Varpula
sh prt 158cm
ei: Einolei sh prt 158cm eii: Eino sh vprt 161cm
eie: Leijatus sh rtkm 155cm
ee: Kärhämän Vainiin sh rt 154cm eei: Sukula sh prt 163cm
eee: Kärhämä sh mrn 152cm

Jälkeläiset

01. sph-o Seljasaaren Tauno, syntynyt 10.05.2014 oriista Tuukkanen Saavutukset: VSN Champion, KTK-II, KRJ-I
02. sh-t Seljasaaren Vilpuri, syntynyt 05.04.2015 oriista Klaus-Henrik
03. sh-t Seljasaaren Kanelivarpunen, syntynyt 19.06.2015 oriista Kaukomieli Saavutukset: KRJ-I

Sukuselvitys vanhemmista

i. Muikkunen oli raskaammanpuoleinen, uljas tähtipäinen musta, jolta löytyi säkäkorkeutta 165cm. Ori ei ollut kovin kummoinen rakennekukkanen, vaan sillä oli turhan lyhyt, paksuhko kaula, pysty lapa, pitkä avo runko ja jyrkkä lautanen. Jalat Muikkusella sentään olivat täyden kympin arvoiset; järeät, hyväluustoiset ja -asentoiset. Selkeän työhevostyyppinen ori oli kuitenkin mukava kouluratsu helpoissa luokissa - liike ei riittänyt ihan helpon A:n tasolle asti, mutta helppo B -luokkia Muikkunen kolusi omistajansa kanssa useita vuosia. Muikkunen sai paljon kiitosta myös erinomaisesta luonteestaan; sen saattoi laittaa samaan traileriin tamman kanssa, eikä herrasmieskäytös muuttunut miksikään. Raskaan rakenteensa ja rauhallisen mietiskelijäluonteensa vuoksi Muikkunen ei loistanut esteradoilla, vaikka se omistajansa kanssa muutamissa pikkukisoissa kävikin - orin hyppytyyli ei ollut kovin hyvä, vaan hypyt suuntautuivat enemmän eteen kuin ylös. Kuuden vuoden yhteiselon jälkeen, Muikkusen ollessa 13-vuotias, sen omistajaa alkoi kutkuttamaan ajatus kantakirjaamisesta. Vuoden harjoittelun ja treenaamisen jälkeen hän toteuttikin idean, ja Muikkunen kantakirjattiin ratsusuunnalle nippanappa kolmospalkinnolla - lausunnossa mainittiin myös, että ori olisi saanut paremmat pisteet työsuunnalta. Kolmonen kuitenkin riitti mainiosti Muikkuselle ja taustajoukoille, ja seuraavana kesänä oria tarjottiin jalostukseen. Kaksi tammanomistajaa ihastuivat leppoisaan, isoon oriin, jotka halusivat varsoille hieman tasaisempaa luonnetta sekä parantaa jalka-asentoja. Kaikeksi onneksi Muikkunen periyttikin juuri näitä toivottuja ominaisuuksia - varsat saivat tasaista yhdeksikköä jalkapisteistä varsanäyttelyissä, sekä runsaasti kehuja tasaisesta ja rauhallisesta luonteesta. Miinuksena Muikkunen periytti myös vahvasti lyhyttä, paksuilla liittymillä varustettua kaulaansa. Muikkunen ei missään vaiheessa ole ollut suosittu ori tammanomistajien keskuudessa, mutta vuosien varrella sille on kertynyt kuusi jälkeläistä, jotka ovat kaikki perineet samat piirteet isältään, kuin aikaisemmatkin jälkeläiset. Tänä päivänä Muikkunen viettää rentoja harrastehevosen eläkepäiviä edelleen saman omistajan luona, pienellä yksityistallilla.

e. Sirorakenteinen Varpula syntyi yksityishenkilölle suurehkolle yksityistallille Keski-Suomessa. Tamman vanhemmat olivat vahvasti ratsusukuisia, molemmat olivat kunnostautuneet etenkin kouluradoilla - niimpä myös Varpulasta odotettiin kouluratojen kuningatarta. Kauniin sävyinen punarautias oli varsin mukavaluontoinen tamma, hyvin kiltti mutta vähän häslääjä. Suuren työmoraalin omaava raudikko oli nopea oppimaan ratsun alkeita, ja se osoitti jo varsana omaavansa upeat, lennokkaat liikkeet. Varpulan ei ollut rakenteellisestikaan pöllömpi tapaus, vaan varsin kompakti ratsusuomenhevonen. Kantakirjauslausunnossa, jolla Varpula sai hyvän II-palkinnon, mainittiin muunmuassa erinomaiset tyypit, hyvä, pitkä kaula, pitkä loiva lapa, tiivis runko ja vahva takaosa. Pitkänä miinuksena lausunnossa olivat kuutoset jaloista ja kavioista - Varpulan jaloissa oli tosiaan sanomista, sillä sen etujalat olivat sapelissa, vennot vuohiset kaikissa jaloissa, ja takajaloissa myös käyrät kintereet. Nämä eivät kuitenkaan ole estäneet tamman kilpamenestystä millään tavalla, vaan Varpula on kilpaillut menestyksekkäästi aina vaativa B -luokissa asti. 10-vuotiaana tamman kasvattaja-omistaja päätti astuttaa Varpulan ensimmäisen kerran, kun hän ihastui täysin komeaan mustaan Muikkuseen. Vaikka ori ei rakenteellaan hurmannut, sen erinomaiset jalka-asennot ja miellyttävä luonne riittivät voittamaan Varpulan omistajan puolelleen - Varpulan emälinjan tammat olivat nimittäin periyttäneet vahvasti omaa rakennettaan, joka oli osasyy riskin ottoon. Vajaan vuoden päästä Varpula varsoi kauniin punarautiaan tammavarsan, joka oli emäänsä hieman raskaampi, mutta sitäkin hyväluontoisempi. Geeniarvonta oli mennyt juuri omistajan toiveiden mukaisesti - varsa näytti perineen emältään ratsutyyppisen rakenteen, mutta isältään paremmat jalat ja luonteen. Vieroituksen jälkeen Varpula treenattiin uudestaan kisakuntoon, ja se pääsikin vielä muutamaksi vuodeksi koulukentille näyttämään taitojaan. 16-vuotiaana tamman jalat alkoivat oireilemaan, ja sen omistaja päätti siirtää tamman suosiolla kokonaan siitoskäyttöön. Varpula saikin peräkkäisinä vuosina vielä neljä varsaa, kolme tammaa ja yhden orin, jotka perivät emältään pääasiassa rakenteellisia ominaisuuksia, eikä niinkään luonnetta. Myös Varpulan näyttävät liikkeet olivat vahvasti periytyviä ominaisuuksia, ja useimmat tamman varsoista ovatkin pärjänneet hienosti kouluratsastuksen parissa. Varpula lopetettiin sen ollessa 21-vuotias, kun jalat ja vanhuuden vaivat alkoivat ilmoittamaan olemassaolostaan, ja tamman liikkuminen alkoi käydä jäykäksi ja vaikeaksi.

Sukuselvitys isovanhemmista

ii. A.V. Mutkikas oli läsipäinen, neljä vuohissukkaa omaava tummanpunarautias komistus. 166cm korkea, massiivisen rakenteen, pitkän hulmuharjan ja erinomaisen työhevostyypin omaava ori oli vähän juro luonteeltaan, mutta kuitenkin ehdottoman kiltti, ja toisinaan turhankin rauhallinen. Ori eli koko 18-vuotisen elämänsä kasvattajansa omistuksessa pienellä suomenhevosia kasvattavalla maalaistallilla Etelä-Pohjanmaalla. Mutkikas ei juuri koskaan käynyt kotitilansa rajojen ulkopuolella, vaan se teki metsä- ja peltotöitä leipänsä eteen. Rautias oli rakenteeltaan varsin passeli työhevonen; sillä oli pitkä, vahva ja pystyhkö lapa ja erinomainen längensija, järeät jalat, joissa oli tosin turhan lyhyet vuohiset ja takajaloissa hieman liian suorat kintereet, pitkä, mutta laskeva lautanen, ja lyhyt, vähän turhan paksuilla liittymillä varustettu kaula. Ei siis mikään kaunokainen, mutta käyttötarkoitustaan varten kestävä ja sopiva. Mutkikkaan omistaja oli hieman vanhanaikainen mies, eikä hän uskonut mihinkään näyttely- tai kantakirjauhömpötyksiin, vaan hän käytti orejaan omien tammojensa varsottamiseen. Mutkikkaan kohdalla tuli myös yksi poikkeus, kun omistajan vaimon ystävätär halusi astuttaa oman, entisen ravitammansa rauhallisella mustalla orilla. Vieraan tamman lisäksi Mutkikkaan omistaja astutti orilla kaksi omaa tammaansa. Mutkikkaan jälkeläiset eivät rakenteellisesti perineet isältään juuri muuta, kuin paksun, lyhyen kaulan ja erinomaisen jalkaluuston. Luonnettaan raudikko periytti siinä määrin, että sen jälkeläiset olivat yhtä varmoja ja rauhallisia tapauksia, kuin isänsä. Mutkikas vietti rauhallista ja rutiininomaista elämää, kunnes se mursi jalkansa jäisellä tallipihalla liukastuttuaan.

ie. Suomaan Silja, 158cm korkea musta tamma, toimi kymmenvuotiaaksi asti ravurina, kunnes se loukkasi jalkansa ja jäi vuoden sairaslomalle kuntouttamaan etujalkansa jännettä. Jalan parannuttua Siljan omistajatar päätti kouluttaa tamman ratsuksi harrastekäyttöön, sillä rankempaa kisakäyttöä se ei enää kestäisi. Silja oli luonteeltaan melkoinen kuumakalle, joka rakasti rutiineja - poikkeukselliset tapahtumat vetivät tammalta kupin nurin, paitsi jos ne olivat kilpailut. Tamma oli kilpajuoksija henkeen ja vereen, ja sillä olikin takanaan menestyksekäs raviura. Silja oli nopea oppimaan ratsun alkeita, vaikka se olikin kovin energinen ja toisinaan turhan malttamaton. Reilun vuoden päästä Silja olikin jo vahva helppo B -tasoinen ratsu, ja sen omistaja päätti kokeilla tamman kanssa muutamia seuratason koulukilpailuita. Silja osoittautui varsin mainioksi kouluhevoseksi, vaikkei taso mitenkään vaativa ollutkaan - energinen musta oli herkkä, lähestulkoon pelkästään painoavuilla toimiva ja näyttävät liikkeet omaava ratsu. Silja pääsikin vuosien saatossa käymään useammissa koulukisoissa, hieman vaihtelevalla menestyksellä. Muutaman vuoden jälkeen vanha jalkavamma alkoi vaivaamaan uudestaan, ja Silja pääsi eläkkeelle. Tässä vaiheessa Siljan omistaja alkoi miettimään kauniin tammansa astuttamista; mitä sitä nyt turhaan jättää astutttamatta monipuolista, kaunista ja lisäksi vielä hyvärakenteista tammaa. Silja oli rakenteeltaan hieman ravityyppinen, muttei mitenkään liiaksi - pitkä runko sillä toki oli, mutta myös pitkä, hyvin kiinnittynyt ja kaareva kaula, pitkä loiva lapa, sekä hyväasentoiset, vaikkakin hieman vennoilla vuohisilla varustetut jalat. Ensimmäisen varsan isäksi valikoitui menestynyt raviori, sillä Siljan omistaja halusi yrittää tehdä uuden juoksijan itselleen. Varsa kuitenkin osoittautui turhan hermostuneeksi ja herkäksi tapaukseksi, ja se päätyi myyntiin. Toisen varsan isäksi valikoitui lähellä asuva, tutun pariskunnan omistama työhevosori A.V. Mutkikas. Tämän yhdistelmän lopputuloksena oli emäänsä hieman raskaampi, rakenteen valitettavan paljon isältään perinyt työhevostyyppinen ori. Tämäkin varsa päätyi myyntiin, sillä Siljan omistaja halusi tammavarsan. Kolmannella kerralla varsasta tuli juuri sellainen, kuin pitikin - emäänsä hieman tasaisempi ja rauhallisempi, hyvän rakenteen omaava ja kaunis musta, ja ennen kaikkea hyvä juoksija. Tämän jälkeen Silja pääsi viettämään rauhallisia eläkepäiviä jälkeläisensä kanssa yksityistallilla, jossa tamma myös kuoli 23-vuotiaana pahan ähkyn seurauksena.

ei. Einolei oli upea monitoimihevonen varustettuna pitkällä liinaharjalla ja punarautiaalla karvapeitteellä. Jouhiaan lukuunottamatta melko vaatimattoman ulkokuoren omaava, 158cm korkea ori oli kova suorittajaluonne, joka pisti aina kaikkensa peliin töissä. Einolei kiersi 26-vuotisen elämänsä aikana kolmella eri omistajalla, joista viimeinen sai orista esiin sen monitaituruuden - punarautias oli upeat liikkeet omaava, nöyrä mutta rohkea ja energinen ratsu, jolla oli erinomainen hyppytekniikka ja se oli erittäin miellyttävä ratsastaa - käyttöominaisuuksiltaan siis lähes kaikkea, mitä ratsusuomenhevoselta voi toivoa. Einolei aloitti kilpauransa kouluratsastuksen parissa, jossa se nousi aina vaativa B -luokkiin asti. Esteillä ori ylitti metriset esteet leikiten, ja kenttäkisoissa se kiersi helpoissa luokissa. Einolei ei ollut rakenteeltaan kummoinen tapaus - turhan pitkä, kevyehkö runko, aavistuksen lyhyt ja orille turhan vaatimaton ja kevyt kaula, pystyhkö lapa ja jyrkähkö lautanen. Jalat sillä oli kuitenkin suurin piirtein oikein päin, ainoastaan pitkähköissä ja vennohkoissa vuohisissa oli sanomista. Einolei kantakirjattiin kuitenkin kakkosella hyvien suoritustensa ansiosta, ja kirjauksen jälkeen sillä onkin riittänyt kesäisin tammoja jonoksi asti. Ori oli siitoskäytössä muutamana kesänä, jonka jälkeen se keskittyi vielä pari vuotta kilpailemiseen. 18-vuotiaana Einolein jalat alkoivat oireilla vaativan kisauran takia, ja se jäikin siitoseläkkeelle rennompaan ratsasteluun. Einolei nukkui pois karsinassaan kunnioitettavassa 26 vuoden iässä, ja se jätti jälkeensä 38 jälkeläistä. Lähestulkoon jokainen on perinyt monipuoliset käyttöominaisuudet sekä nöyrän ja yritteliään luonteen isältään, ja useampi orin jälkeläisistä onkin menestynyt useammissa lajeissa isänsä tapaan.

ee. Kärhämän Vainiin ei ollut luonteeltaan se mukavin tai kiltein tapaus, mutta kaunis ja mainio kouluratsu kyllä. Vainiin oli se tallin kiukkukoni, jonka kanssa pääsi helpoimmalla, kun sen hoiti käytävällä kaksin puolin kiinnitettynä - karsinaansa melko äkäisestikin puolustava tamma ei välittänyt ylimääräisistä hellittely- tai rapsutteluhetkistä, vaan se arvosti ennemmin omaa rauhaa. Luonteensa vuoksi liian monella eri omistajalla kiertänyt tamma päätyi nykyiselle omistajalleen vasta 12-vuotiaana, jolloin Vainiin ei vielä ollut kovin kummoinen ratsu. Juuri ja juuri helppo C -tasoinen tamma pääsikin pian omistajanvaihdoksen jälkeen ratsuttajan oppiin, sillä rautiaasta tammasta oli tarkoitus kuoria laadukkaampi harrasteratsu satunnaiseen kilpailemiseen - sukunsa puolesta Vainiinillä oli siihen kyllä rahkeita, mutta omasta puolestaan ei niinkään... Ratsuttajalta palattuaan Vainiin omistajineen aloitteli helppo B -tason luokissa koulupuolella, jossa tamma unohti kiukuttelunsa ja keskittyi täysillä tekemiseensä. Lupaavasta aloituksesta motivoituneena Vainiinin omistaja päätti alkaa treenata tammalla kunnolla kouluratsastuksen parissa, joka tuottikin parin vuoden sisällä hyvin tulosta - 154cm korkeasta, kiukkuisesta tammasta kuoriutui varsinainen liitokavio kouluaitojen sisäpuolella. Kaksikko kilpaili muutaman vuoden aktiivisesti vaativa B -luokissa pääasiassa hyvällä menestyksellä, kunnes tamman omistaja joutui jäämään pois ratsailta lonkkamurtuman vuoksi. Onnettomuuden jälkeen Vainiin päätettiin astuttaa tunnetulla ja menestyneellä monitoimiorilla, sillä Vainiinin omistaja epäröi hieman tamman luonteen puolesta varsottamista - hyväluontoisen orin toivottiin korjaavan tätä piirrettä. Ulkonäöllisestihän Vainiin ei ollut lainkaan huonompi - sillä oli erittäin hyvät tyypit, pitkä niska ja kaula hyvillä liittymillä, pitkä loiva lapa, pitkähkö mutta tiivis runko, pyöreä, vahva takaosa. Jaloissa sen sijaan oli hieman enemmän puutteita; etujalat olivat sapelihakuiset, pitkät vennot vuohiset, käyrähköt kintereet ja kavioaineskin olisi voinut olla parempi. Kaikkien onneksi Vainiin varsoi punarautiaan tammavarsan, joka oli ulkonäöltään lähes suora kopio emästään (harmillisesti myös huonot jalat periytyivät emältä), mutta luonteeltaan onneksi huomattavasti kiltimpi. Varpulaksi nimetty tamma jäi kasvattajansa omistukseen elämään yksityistallille emänsä kanssa, kunnes Vainiin jouduttiin lopettamaan suolitukoksen takia 18-vuotiaana.

Sukuselvityksestä kiitos dookielle!

KRJ-Cupit:
31.01.2014 - Fiktio - Helppo A - 27/449
31.03.2016 - Runoratsut - Helppo B - 15/369

Näyttelyt:
Ei kilpaillut.

Ominaisuuspisteet:
Hyppykapasiteetti ja rohkeus 0.00
Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 1165.19
Tahti ja irtonaisuus 1239.76
Tarkkuus ja ketteryys 0.00
Kouluratsastuksessa 2404.95 op. (tasolla 6)

Kouluvalmennus 07.11.2015

"Ihana rautias suomenhevostamma käveli jo ratsastajansa kanssa kentällä, kun saavuin taukohuoneesta pitämään päivän toista valmennusta - kahvikupin kanssa. Hörpin kahvia sillä välin, kun ratsukko käveli alkukäynnit pitkin ohjin. Varpunkin kanssa aloiteltiin tänään käyntityöskentelyn hiomisella. Tehtiin aluksi paljon voltteja ja pääty-ympyröitä käynnissä asettaen sisään reilusti, jotta tamma rupeaisi taipumaan. Varpu oli alkuun hieman jäykkä, joten saatiin taivutella sitä melko reilulla kädellä. Tehtiin pääty-ympyrällä myös asetuksia ulos, jotka olivat tammalle suhteellisen helppoja. Pikkuhiljaa se rupesi olemaan notkea joka suuntaan, ja päästiin aloittelemaan pysähdys-peruutus-harjoitukset. Alkuun tuli muutama vino peruutus, mutta pysähdykset olivat suhteellisen hyviä alusta asti. Otettiin niitä vaan vielä enemmän takaosan päälle. Varpu ymmärsi yskän melko nopeasti, eli ei mennyt turhaan säätämiseen aikaa, vaan saatiin hiottua pysähdykset oikein siisteiksi, ja tasapainoisiksi. Peruutuksiin paneuduttiin sitten hieman enemmän, sillä aika monesta tuli alkuun vinoja ja hätäisiä. No, jonkin aikaa työstettyämme saatiin muutama oikein kiva, jonka jälkeen siirryttiin seuraavaan tehtävään - joka sekin tehtäisiin käynnissä. No, Varpu alkoi käydä hieman malttamattomaksi, sillä se olisi jo halunnut ravitehtäviin, kun niissä sen ei tarvitsisi niin paljoa miettiä, sillä ravi oli sille kuulemma suhteellisen helppo askellaji. No, tehtiin käynnissä vielä keskikäyntiä ja koottua käyntiä, sekä muutamat askeleenpidennykset, joiden jälkeen siirryttiin ravailemaan, joskin se jäisi tältä kerralta vähäiseksi. Tehtiin ravissa vähän asetusta ulos, sillä se oli mielestäni hyödyllinen harjoitus ja kehittäisi hevosen tasapainoa. Kun nämä sujuivat, tehtiin vielä parit lisäykset lävistäjillä, ja mentiin loppuun oikein isoa ravia venyttäen eteen-alas." Valmennuksen kirjoitti Annika N.

Kouluvalmennus 08.11.2015

"Seuraavana päivänä jo aamusta Varpu ratsastajineen oli kentällä kävelemässä alkukäyntejä. Ratsastaja kysyi hienovaraisesti, että eikai me taas mentäisi vaan käyntitehtäviä, ja lohdutin sillä, että tänään keskityttäisiin enemmän tuohon ravi- ja laukkapuoleen. Aloiteltiin muutamalla pysähdyksellä, ja taivutteluilla ravissa, jotta Varpu vertyisi hyvin, sillä tänään siltä vaadittaisiin isompaa kokoamisastetta, ja enemmän töitä takaosalle. Tehtiin siten, että tehtiin ravi-pysähdys-ravi -siirtymiset muutamaan otteeseen, jotta takapää heräisi hieman paremmin ja aktivoituisi. Saatiin loppupeleissä taivutusten, pysähdysten ja temponvaihteluiden yhteisvaikutuksena hyvin takaosan päällä, selän läpi kulkeva tamma, jonka kanssa voitiin aloitella vaativampien tehtävien harjoittelu. Ensimmäiseksi mentiinkin hieman avotaivutuksia joita jouduttiin muutamaan otteeseen toistamaan, sillä tamma ei aluksi asettunut tarpeeksi. Kyllä se sieltä pikkuhiljaa tuli, ja olin varsin ylpeä tuosta ihanasta rautiaasta. Varpu näytti olevan todella rehellisesti avuilla ja se suoritti asiat vaaditussa pisteessä, vaikka edellispäivänä oli ollut hermoja raastava näpertelyvalmennus. Me jatkettiin valmennusta raviväistöillä, jotka olivat yksi suosikeistani. Alkuun takapää ei tullut kunnolla väistöihin mukaan, vaikka se oli selkeästi aktiivisena poljennasta päätellen. Näinpä siihen tarvitsi selkeämpi pohje, ja kuin taikaiskusta väistöt paranivat huomattavasti kun takapääkin oli kunnolla ristiastunnassa mukana! Huippua! No, ajattelin loppuun pientä laukkatyöskentelyä, ja otettiin parit nostot alkuun, ja sitten jäätiin pääty-ympyrälle hieman kokoamaan laukkaa. Varpu tiputti pariin otteeseen raville, mutta napakammalla pohkeella se rupesi oikeasti kokoamaan, ja ai että millaisia pätkiä saatiin. Kiitokseksi saitte mennä hieman reippaammin pari kierrosta laukassa, jonka jälkeen kevennellen loppuravit." Valmennuksen kirjoitti Annika N.

Päiväkirjamerkintä 21.11.2015

Varpu ei ollut ensilumesta ihan yhtä innoissaan kuin muut. Minulla oli täysi työ ensinnäkin pitää tamma käsissäni kun se astui tallin ovesta ulos. Herttinen miten kylmää, märkää ja ennenkaikkea pelottavaa valkoinen maa voikaan olla! Varpu toipua hyvin tavanomaisesta kohtauksesta ja käveli - joskin hyvin varovasti - vierelläni kohti tuolia, jonka päältä aion nousta selkään. Useimmiten, jos kyseessä on hevosen palautuspäivä, maastot tehdään ilman satulaa rennolla meiningillä. Varpun halusin satuloida tällä kertaa, ihan vain siitä syystä, että saattaa mennä jonkin aikaa ennenkuin tamma pysyy housuissaan lumen takia. Olin jo kovin tottunut sen saamiin tammaslaageihin, mutta selässä en vielä pysynyt sellaisen tullessa. Yllättävää kyllä, aamun show jäi ainoaksi ja Varpu selkeästi nautti ihanasta lumisesta aamumaastosta.