Tuukkanen KTK-III, KRJ-I

Suomenpienhevosori, väriltään tummanpunarautias, säkäkorkeus 148cm
Syntynyt 14.07.2012     (ikääntyy epäsäännöllisesti), rekisterinumero VH13-018-1376
Maahantuonut ja omistaa Seljasaaren Kartano VRL-01811 & VRL-02116
Koulupainotteinen, tavoitetaso 5: Vaativa B

Kuulet Tuukkasen varmasti jo aika kaukaa. Aika pienihän se on, mutta ääntä lähtee varmasti. Tuukkanen on hieman levoton ori, joka viihdyttää itseään tarhassa ja tallissa milloin milläkin konstilla. Tammat saavat tämän hevosen aina enemmän tai vähemmän pörhentelemään ja halkomaan ilmaa kimeillä hirnahduksillaan. Saatat löytää Tuukkiksen tarhasta silloin tällöin myös suuren pallon, jonka kanssa ori mielellään touhuaa. Aktiviteettia siis tämän hevosen arjessa kaivataan!

Tuukkis on silti kiltti, mutta ei aina innostukseltaan muista varoa hoitajaa ja arvovaltakin saattaa jäädä siinä välissä. Karsinassa on syytä sitoa ori kiinni tai ainakin tarjota tekemistä siksi aikaa kun suorittaa toimenpiteitään. Muutoin ori pyörii ja hyörii niin, että esimerkiksi satulointi on täysin mahdotonta. Maastakäsin on syytä pitää naru tiukalla jatkuvasti, sillä Tuukkis on menevää sorttia ja keksii omat reittinsä jos saa siihen mahdollisuuden. Komentaminen toisinaan vain yllyttää sitä, joten viesti täytyy saada kerralla perille. Tässä vaaditaan paitsi itsevarmuutta, myös lujia hermoja.

Entä ratsuna sitten? Tuukkasen kanssa saa varmasti aikaan paljon asioita, kun on valmis työntekoon. Se on eteenpäinpyrkivä, mutta ei mitään kuumuvaa tai kilahtelevaa sorttia. On kuitenkin eri asia ratsastaa kuin matkustaa - siitä Tuukkis kyllä tykkää. Etenkin maastoilu on orin mieleen, kun saa rauhassa tallustaa ja katsella maisemia. Työmoraalia kyllä löytyy ja Tuukkis tykkää myös haastavammista tehtävistä. Se ei silti ole automaatti, vaan apujen läpiratsastus on oleellinen osa hyvään ratsastukseen. Toisinaan Tuukkis testailee, että vieläkö sitä pohjetta tarvitsee kuunnella tai onko asetuksen aina kuljettava koko kropan läpi. Kun ratsastaja varmistaa pienetkin yksityiskohdat omassa työssään, saa Tuukkiksesta upean kaverin koulukentälle. Sillä on helpot kolme askellajia ja energiaa, mutta hienoa elastisuutta.


i: Hokkanen
sh trt 150cm
ii: Nyyrikki sh vrt 151cm iii: Muksahtaja sh trn 156cm
iie: Nyytti sh vprt 153cm
ie: Avilan Kuutamo sh trt 154cm iei: Avilan Kuuhullu sh m 160cm
iee: Avilan Lemmikki sh rt 152cm
e: Ilmatar
sph tprt 145cm
ei: Oiva sh rt 159cm eii: Oivallus sh prt 155cm
eie: Sintin Sipuli sh tprt 158cm
ee: Suvetar sph trn 146cm eei: Saastamoinen sph mrn 144cm
eee: Hulmutar sph rt 147cm

Jälkeläiset

01. sh-o Seljasaaren Loimu, syntynyt 15.03.2013 tammasta Hiluvinna Saavutukset: KTK-III
02. sh-t Aarian Ankerias, syntynyt 06.05.2014 tammasta Ailakainen
03. sph-o Seljasaaren Tauno, syntynyt 10.05.2014 tammasta Ilo-Varpu Saavutukset: VSN Champion, KTK-II, KRJ-I

Sukuselvitys vanhemmista

i. Hokkanen on punarautias suomenhevosori, joka yllätti kasvattajansa totaalisesti. "Ruma ankanpoikanen" lempinimen saanut vahinkovarsa sai nuorempana kehuja ainoastaan isosta läsistä ja paksusta vaaleasta harjasta. Ori myytiin 3-vuotiaana halvalla pois tallista viemästä tilaa iäkkäälle naiselle, joka etsi itselleen projektia, korkean tason kouluhevosten rinnalle. Hokkasen ulkonäöstä oli kauppakirjojen kirjoituksessa hyötyä, sillä suvussa ei ollut kehumista, mutta ostaja ihastui hevosen väritykseen. Ori osoittautui kuitenkin paremmaksi, mitä olisi uskonut, sillä heti 4-vuotiaana Hokkanen palkittiin laatuarvostelun toisiksi parhaana kouluhevosena. Iän karttuessa orista kasvoi lihaksikas, mutta pienehkö 150cm korkea hevonen. Rakenteeltaan Hokkanen oli raskas, joten esteratsastusta orin kanssa ei harrastettu kuin puomien muodossa. Luonteeltaan ori oli erittäin kovapäinen ja vahvatahtoinen, joka tuotti osittain ongelmia kilpailuissa. Hokkanen ei koskaan ollut kunnolla tarjolla jalostukseen, minkä takia varsoja syntyi vaivaiset neljä kappaletta. Eläkepäiviään Pohjanmaalla viettävä Hokkanen ei ole ollut ratsastuskäytössä enää pariin vuoteen jalkavamman takia, eikä oria ole myöskään tarjottu jalostukseen.

e. Ilmatar oli pieni 145cm korkean tummanpunarautias suomenpienhevonen. Ilmaksi kutsuttu tamma oli viimeisen päälle jalostettu huippusukuinen hevonen. Ilma oli luonteeltaan ihmisystävällinen ja kaikin puolin helppo käsitellä, kokonsa puolesta sopiva myös pienemmille lapsille. Nuorena tamma kiersi kouluratoja Helppo B -tasolla ja kilpaili myös esteratsastuksessa 90cm korkeuteen asti. Kilpailu-ura pysyi kuitenkin lyhyenä ja jo 8-vuotiaana Ilma siirtyi ratsastuskoulun tuntikäyttöön. Tuntihevosena tamma oli luonteensa ja varmuutensa takia suosittu. Tallille tulevat aloittelijat pääsivät aina aluksi Ilman kyytiin, sillä olihan se tallin kiltein hevonen. Ratsastuskoulun mennessä konkurssiin tamma myytiin eteenpäin ja päätyi sitä kautta takaisin kilparadoille. Ilma kilpaili Helppo A:ta ja yllätti useat katsojat kokoisekseen isoilla liikkeillä. Omistaja hokikin kaikille ihmiselle aina, että hänen pieni hevonen liikkuu paremmin kuin puoliveriset. Myöhemmällä iällä tamma kantakirjattiin toiselle palkinnolle, saaden luonteestaan ja ratsastettavuudesta erinomaiset pisteet. Omistaja siirsi Ilman aikaisin siitoseläkkeelle, jotta tamma ehtisi saamaan useamman varsan. Luonne ja liikkeet olivat hyvät, joten sulhoksi valittiin laadukas ja näyttävä ori, jotta jälkeläisestäkin tulisi hieno. Ilmalle synnytys oli kuitenkin vaikea, mutta lopulta eläinlääkärin avustuksella varsa saatiin maanpinnalle. Tamma toipui hyvin, mutta kuukauden päästä Ilma sairastui pahaan ähkyyn, jonka seurauksena tamma oli pakko lopettaa.

Sukuselvitys isovanhemmista

ii. Nyyrikki aka Yrmy oli ravisukuinen ori, jonka vaihtoi painostuksen kuitenkin kenttäratsastukseen. Rakenteeltaan Yrmy oli raskas ja kaula oli paksu kuin mikäkin, kenenkään ihmisen kädet eivät riittäneet sen ympärille. Ori peri vanhemmiltaan hyväkäytöksisen luonteen ja toimikin kaikkialle herrasmiesmäisesti. Vaikka Yrmy syntyikin ravisukuisista vanhemmista ja suhteellisen laadukkaista sellaisista, ei itse orista tullut ravihevosta. Ori käyttäytyi hyvin kärryjen edessä ja juoksi reippaasti, mutta siroranketeisille hevosille Yrmy hävisi, olihan se itse melko tuhti. Pienikokoinen vaaleanrautias ori juoksi raviradoilla parhaimmaksi tulokseksi 1.27,6aly ja rahasumma pysyi vaatimattomasti parissa tuhannessa, joten ori päätettiin kouluttaa ratsuksi. Yrmyn ratsukoulutus onnistui nopeasti ja jo parissa kuukaudessa ori oli oppinut laukkaamaan hienoa kolmitahtista laukkaa ja kantamaan itseään hienosti. Lihasmassaa omistaja kasvatti vielä jonkin verran, jonka jälkeen lähdettiin puskemaan seuratasolla kouluratsastuksessa pikku luokkia. Ori sai hyviä prosentteja ja menestyi hyvin. Reilun vuoden päästä Yrmy starttasi kouluratsastuksessa jo Helppo A -tasolla niin alue- kuin kansallisellakin tasolla. Ori ehti kilpailla vain reilun puoli vuotta, jonka jälkeen Yrmyn jalka murtui. Ori riehui tarhakaverin kanssa talvella tarhassa ja jotenkin liukastuessa onnistui rikkomaan jalkansa. Ennuste paranemisesta oli hyvä ja karsinalevon jälkeen orista tulikin vielä kelpo ratsu. Yrmystä ei enää ollut aktiiviseen treenaukseen ja kisaamiseen, joten herra sai näyttää kykyjään jalostuspuolella. Ori sai tasan kolmekymmentä varsaa. Ratsuharrastajat suosivat oria tuloksien perusteella kun taas raviharrastajat suosivat oria suvun takia. Yrmy lopetettiin 23-vuotiaana vanhuuden vaivoihin.

ie. Avilan Kuutamo oli tummanrautias, luonteeltaan tulinen ja energinen tamma. Kuutiksi nimetty tamma oli rakenteeltaan sirohko ja pitkäjalkainen. Tamman naamaa komisti ohuen ohut katkopiirto ja toisella puolella päätä oli herasilmä. Kuutti oli varsasta asti vaativa käsitellä, eikä sitä annettukkaan kuin osaaviin käsiin. Tamma omisti tammamaisen luonteen ja loukkaantui pahasti mikäli sitä komennettiin rajusti. Kuutista lähdettiin kuitenkin takomaan kouluratsua. Nuorten laatuarvostelussa tamma sai kuitenkin huonot paperit ja tuli haukutuksiksi kaikesta muusta paitsi rakenteesta, sijoitus oli viimeinen. Omistaja kantakirjasi kuitenkin Kuutin ja tamma sai kuin saikin toisen palkinnon nippanappa. Luonteesta ja ratsastettavuudesta pisteet olivat huonot, mutta rakenteeltaan tamma oli onneksi erinomainen. Kouluratsastusta treenattiin useampi vuosi, mutta yksinkertaisesti se vain ei onnistunut. Ympyrät sekä kaikki askellajit onnistuivat, mutta kaikki haastavammat asiat olivat Kuutille ongelmallisia ja lopulta tamma siirrettiin kokonaan siitoskäyttöön sekä puskahömpöttelyyn. Kuutti astutettiin viisi kertaa, jonka lisäksi syntyi yksi vahinkovarsa naapurin suomenhevosorista. Omistaja oli suunnitellut pitävänsä yhden tammavarsan itsellään, mutta kaikki varsat syntyivät oreina ja myytiin eteenpäin. Kuuttia oltiin astuttamassa vielä yhden kerran, mutta seitsemäs varsa jäi vain haaveeksi. Tamma mursi tarhassa jalkansa liukastuessa ja murtuma sattui huonoon kohtaan. Kuutti jouduttiin murtuman takia lopettamaan jo 17-vuoden ikäisenä.

ei. Oiva on rautias, täysin merkitön ja kaikin puolin tylsän näköinen suomenhevonen. Orilla oli korkeuttaa 159cm ja rakenteeltaan Oiva oli jykevä. Ori myytiin 3-vuotiaana suoraan kasvattajalta kilparatsastajalle, joka halusi kouluttaa itselleen kansallisen tason koulusuokin. Oivaa kierrätettiin nuorena useissa laatuarvosteluissa ja näyttelyissä, missä ei menestystä paljoakaan tullut, mutta kehuja sentään tasapainoisesta liikkumisesta ja vahvasta takaosasta. Orilla ei kisattu nuorempana, mutta kisaradoille päästessään se oli heti täydessä terässä. Oiva kilpaili pääsääntöisesti Helppoa A:ta, mutta myös Vaativaa B:tä, joissa molemmissa sinivalkoisia rusetteja suorastaan sateli. Omistaja kehui Oivaa aina sen erinomaisesta yhteistyökyvystä, sillä ori kuunteli aina ratsastajan apujaan tarkkaavaisesti eikä koskaan hirnunut kisapaikoilla tammojen perään, vaan toimi asiallisesti. Monet kasvattajat kysyivät oria sulhoksi tammoilleen, mutta jalostukseen Oivaa ei annettu. Omistajaperheen vanhin tyttö alkoi kilpailemaan 13-vuotiaana orilla aluetasolla Helppoa B:tä ja pääsi heti kärkisijoille. Oiva oli erinomainen oppimestari ja kisasi ratsastajan kuin ratsastajan kanssa. 18-vuotiaana ori siirrettiin kilpakentiltä pikkuhiljaan sivuun ja Oivaa alettiin tarjoamaan jalostukseen. Kysyntä oli suurta ja orille syntyi lähemmäs parisataa jälkeläistä. Nykyään Oiva toimii enää nurmikonleikkaaja omistaja perheen vanhimman tytön omalla tallilla ja asustaa päätallin parhaalla paikalla, onhan se aikansa yksi upeimmista kilparatsuista ja tallin omistajalle rakas hevonen. Ikää vanhalla herralla on jo kolmisenkymmentä vuotta, mutta ikä ei ole oria painanut ja Oiva on edelleen terve sekä hyvinvointinen.

ee. Suvetar oli tummanruunikko, herasilmäinen, 146cm korkea suomenpienhevonen. Tamma oli sukunsa puolesta 100% koulupainotteinen, mutta mitään kouluhevosta ei siitä tullut. Suvetar kävi nuorempana useissa koulukilpailuissa, mutta jokaisessa hyppäsi innokkaana kouluaidoista yli, joten tamma myytiin estekäyttöön. Pienestä koostaan huolimatta Suvetar pomppi innoissaan jopa metrisistä esteistä yli ilmavaran kera. Tamman perä oli aktiivinen esteradalla ja harvoin päästiin maaliin asti ratsastajan kanssa. Puolen esteradan jälkeen Suvetar alkoi leikkimään usein rodeohevosta ja jätti ratsastajan matkan varrelle, jatkaen itse radan hyppäämistä. Estejärjestys oli tietenkin aina väärä, kun ohjaaja istui maassa. Suvetar oli aina hieman pulskean muotoinen, mutta luonteeltaan oikea energiapallo, joka pomppi paikasta toiseen. Tammaa ei kilpailutettu hirveästi, sillä sijoituksia ei tullut, joten myöskään korkeisiin kilpailumaksuihin ei viitsitty satsata. Suvetar toimi pienellä neljän hevosen kotitallillaan lasten ratsuna hölkötellen päivässä kentällä kierrosta kierroksen perään. Lapset eivät kuitenkaan esteitä tammalla päässeet koskaan hyppäämään, sillä silloin vauhtia ja liikettä löytyi hieman liikaa. Suvettarella teetettiin kaksi varsaa, joista molemmat syntyivät tammoina. Toinen varsoista jäi itse Suvettaren omistajalle ja toinen myytiin eteenpäin aktiiviseen kotiin. Tamma astutettiin molempina kertoina korkean tason kouluoreilla, sillä omistaja toivoi Suvettaren saavan laadukasliikkeisiä varsoja. Varsojen jälkeen tamma toimi edelleen hömppä ratsuna kotitallillaan, kunnes Suvetar lopetettiin 24-vuotiaana vanhuudenvaivoihin.

Sukuselvityksestä kiitos Oonalle!

KRJ-Cupit:
Ei kilpaillut.

Näyttelyt:
15.01.2014 VSR Rotunäyttely, II-palkinto

Ominaisuuspisteet:
Hyppykapasiteetti ja rohkeus 0.00
Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 1080.79
Tahti ja irtonaisuus 1328.91
Tarkkuus ja ketteryys 0.00
Kouluratsastuksessa 2409.7 op. (tasolla 6)

Päiväkirjamerkintä 02.11.2015

Sää oli vähintäänkin raivostuttava. Joko tuuli kovaa, satoi kovaa tai pahimmassa tapauksessa molempia. Viimeinen ajatus oli lähteä ratsastamaan, mutta eivät hevoset itsestään treenaudu. Olin raahautunut tallille jo muutamaa tuntia aikasemmin valmistelemaan iltatallia kun kouluvalmennukset pyörivät maneesissa. Valmennuksien päätyttyä saisimme Tuukkasen kanssa koko maneesin itsellemme. Olin suunnitellut huolellista läpiratsastusta ja jumppaavia perusjuttuja. Hain orin talliin jo hyvissä ajoin, jotta sade ei kastelisi sitä läpimäräksi. Suoritin rutiininomaisesti harjauksen ja varustuksen orin seisoessa käytävällä. Karsinassa kimpaannuin sen kanssa aina ihan liikaa - en voinut sietää sen kärsimättömyyttä seisoa aloillaan. Tallikäytävällä oli paljon nähtävää ja seurattavaa, vaikka välillä piti testata miten paljon narut antaa liikkua eteen tai taakse.

Maneesissa oli useampi ratsukko vielä loppuveryttelyssä, kun änkesimme itsemme sisään. Se kuitenkin sopi kaikille, joten kävelin orin kanssa maastakäsin useamman kierroksen. Tein Tuukkasen kanssa aina alkukäynnit maasta, koska selkään ei voinut mennä matkustamaan. Muuten tiedossa oli ongelmia. Heti selkään päästyäni vaadin siltä jatkuvasti, jotta ori ei ehdi miettiä tai tehdä omiaan. Alkuveryttelyssä keskityin muotoon sekä omaan istuntaani. Halusin edesauttaa orin liikkumista omalla toimivalla ratsastuksellani. Tuukkanen oli alusta asti hyvin motivoitunut ja viisveisasi muista ratsukoista. Pianhan olimmekin kaksin ja jatkoimme erilaisilla laukkaharjotuksilla. Rentouduin sataprosenttisesti ja niin taisi tapahtua Tuukkiksellekin. Loppuravit kevensin leveä hymy huulilla kun ori pärski tyytyväisenä.

Päiväkirjamerkintä 16.09.2015

Aamutalli oli tänään erityisen mieluisa. Koko aamu oli leuto ja aurinkoinen, enkä voinut vastustaa kiusausta istua tallin seinustaa koristavalle rautapenkille ihailemaan maisemaa. Hevoset tarhasivat tyytyväisinä ja pari tammaa leikkivät keskenään aitojen ylitse. Näin myös Tuukkasen tarhaan. Ori katseli kaukaisuuteen korvat höröllä ja häntä pystyssä - ties mitä olioita se siellä näki. Pian se heitti päätään ja lähti laukkaspurttiin ympäri tarhaa. En voinut olla hymyilemättä ja ehkä hieman naurahtaa ääneen. Kaikkea se itselleen keksiikin. Tuukkanen teki vielä muutaman äkkipysähdyksen ja laukkalähdön, kunnes alkoi keskittyä etsimään heinänkorsia maasta. Nousin huokaisten hoitamaan tallin lakaisun loppuun. Sitten olisikin aika nauttia tuon vallattoman tapauksen seurasta.

Toin Tuukkasen karsinaan ja suoritin pikaisen harjauksen. En halunnut ärsyttää itseäni tai oria viettämällä karsinassa yhtään ylimääräistä aikaa - se kun saattoi olla tuskaa kummallekin. Puin Tuukkikselle pelkät suitset, joihin kiinnitin liinan. Lähdimme kohti kenttää, sillä halusin todellakin nauttia tästä ilmasta! Eikä Tuukkasella ollut varmasti mitään sitä vastaan.

Tarkoitus oli tehdä lyhyt, mutta tehokas treeni liinassa. Kävelimme alkukäynnit ja Tuukasella oli vaikeuksia keskittyä askeliinsa. Sain jatkuvasti hätistää sitä pois kannoiltani. Pian otimme oman tilan keskiympyrälle. En voinut olla lumoutumatta Tuukkasen upeaan raviin. Vaalea, joskin takkuinen, harja liehui syystuulessa kun ori ravasi pää matalalla kevyesti pärskien. Teimme paljon siirtymisiä suuntaa vaihdellen ja Tuukkis saikin mukavan pienen hien pintaan. Loppukäynnit nautimme maastossa kävellen.

Päiväkirjamerkintä 20.08.2015

Aamu alkoi sateisena, mutta jo kahdeksalta aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja yön rankkasade oli enää paha muisto. Vein hevoset ulos hieman myöhässä aikataulusta, sillä kaatosade ei olisi ollut kenellekkään mieluisa tapa aloittaa aamutarhaus. Tuukkis jäi kuitenkin talliin ja panikoi hieman kaverien häivyttyä. Se hirnui perään ja pyöri häkkyrän tavoin karsinassaan. Menin rauhoittelemaan sitä harjat mukanani, mutta sainkin vain varpailleni pari kertaa. Lopulta onnistuin myös satuloimaan orin ja talutin Tuukkasen pihalle, missä se näki hevoskaverinsa. Orin olemus rauhoittui samantien, mistä olin enemmän kuin tyytyväinen. Talutin orin kartanon porttien ulkopuolelle, jossa nousin selkään ja suunnistin hiekkatietä pitkin. Päivä oli täydellinen aloittaa rennolla maastolenkillä, vaikkakin revittelimme aikalailla aina tilaisuuden tullen. Tuukkis taisi heittää muutaman pukin innostuksissaan, mutta tarrasin vain harjaan lujempaa ja nauroin ääneen.