Hilupetos KTK-kelpoinen

Suomenhevosori, väriltään punarautias, säkäkorkeus 156cm
Syntynyt 26.11.2008     (ikääntyy epäsäännöllisesti), rekisterinumero VH05-018-7490
Kasvattanut Cery ja omistaa Seljasaaren Kartano VRL-01811 & VRL-02116
Koulupainotteinen, tavoitetaso 5: Vaativa B

Hilupetos, eli Peto on massiivinen ja orimainen hevonen. Se liikkuu kuin hidastetussa filmissä eikä sillä usein tunnu olevan kiire minnekkään. Sitä on myös aivan turha hoputtaa, se kun ei välttämättä tee mitään ellei itse tahdo. Pakottaminen vain pahentaa asiaa ja päinvastoin ruokkii sen katalaa sisimpää. Vaikka Petoa päällisin puolin luullaan aina kovapäiseksi oriksi, se on todellisuudessa kuitenkin hyvin sympaattinen hevonen, joka rakastaa rapsuttelua, kunhan vain oppii tuntemaan sen omalaatuisen olemuksen ja tavat.

Hilupetos ei ole kaikkien ystävä, ei todellakaan. Vain harvat ja valitut kuuluvat sen ystäväpiiriin eikä tähän kermaan helposti pääsekkään. Ori nauttii toisten pompottelusta ja usein ihmiset erehtyvät pelkäämään tätä irvistelevää isoa oria, toisinaan syystäkin. Peto on välillä kovin arvaamaton jos sille päälle sattuu. Hoitotilanteissa se on vaativa, etenkin jos hoitaja on sille uusi tuttavuus, eikä tiedä miten oria tulee käsitellä. Tuttavuutta kannattaa tehdä jossain aivan muualla kuin karsinassa. Pedon tapoihin kuuluu seinää vasten litistely ja näykkiminen. Onhan tuo potkiakin uhannut, mutta siihen se ei ole vielä ryhtynyt. Taitaa se takaraivossaan kuitenkin tietää mitä saa tehdä ja mitä ei. Peto on kuitenkin villin kiltti oripoika joka ei voi vastustaa pahantekoa! Ihan tuntemattoman ei siis kannata alkaa varustamaan sitä "mukavalle maastolenkille" ilman orille tutumpaa henkilöä. Peto ei kuitenkaan pullistelle ja ottaa mielellään kuolaimet ja hoitajan käden suuhunsa.

Ratsuna se on aina ollut taitava. Lieneekö painavin syy sen pitkälti koulupainotteisen suvun ja vanhempien, jotka ovat kumpikin kouluratsastuksessa menestyneitä. Pedon liikkeitä ja taitoja on jalostettu monien vuosien takaa eikä lopputulosta voi olla ihailematta. Kuitenkaan sitä ei suositella kokemattomalle ratsastajalle, sillä se on ensinnäkin hyvin reipas ja energinen ja vielä mukavampi yhdistelmä syntyy siitä, että Peto on myös kovin painava kädelle. Ori kannattaa ratsastaa verkkaaksi ihan ajan kanssa, jotta se alkaa itse kannatella päätään peräänannolla. Se yrittää viimeiseen asti saada ratsastajaa kantamaan päätään jotta pääsisi itse mahdollisimman helpolla, mutta siihen ei kannata sortua. Kun Pedolle kerran näyttää millä meiningillä mennään, se kulkee hyvin lopputunnin.

Liikkeet orilla ovat pettämättömän tasaiset ja selkeät. Sen kulkua on ilo katsella ihan sivusta päinkin, sillä se kulkee hyvin varmasti, reippaasti ja kuitenkin tarkasti. Orin koordinaatio on vertaansa vailla eikä se ole lainkaan hullumpi ratsu esteilläkään. Yksinkertaisesti sen hyppykapasiteetti ei riitä isompiin luokkiin, mutta esteratsastus on sille kivaa vaihtelua.


KRJ-III, YLA2, SLA-II
i: Keijulammen Petturi
sh vprt 154cm
VIR MVA Ch, KTK-I, YLA1, KRJ-I
ii: FNS Eepos sph vkk 146cm
iii: Lähde-Leevi sh prt 152cm
iie: FNS Hemuli sh prn 153cm
VIR MVA Ch, KTK-II
ie: Hämypuron Mehiläisprinsessa
sh rt 149cm
KRJ-III, YLA1
iei: Lavinian Hiekkakakku sh tprt 165cm
YLA3
iee: Kottaraisen Ajasta Ikuisuuteen sh rt 155cm
VIR MVA Ch, KTK-II, YLA2, SLA-III, KRJ-IV
e: Unholan Hilaria
sh rt 160cm
ERJ-II
ei: Rötösherra sph rt 147cm
KTK-I, YLA2
eii: Ryöväri sph rt 147cm
KTK-II, YLA1
eie: Suhinan Arkaparka sh rt 155cm
KTK-II
ee: Neponen sh prn 155cm
eei: Volmari sh rn 160cm
eee: Nellatar sh prt 155cm

Jälkeläiset

01. sph-t Maanan Iloliekki, syntynyt 13.01.2013 tammasta Roihutar HUI
02. sh-t Helmen Jemina, syntynyt 06.02.2013 tammasta Helmen Jasmiini Saavutukset: VSN Champion, KTK-II, SV-II

KRJ-Cupit:
Ei kilpaillut.

Näyttelyt:
07.03.2016 Március, irtoSERT, pt. Taija

Ominaisuuspisteet:
Hyppykapasiteetti ja rohkeus 0.00
Nopeus ja kestävyys 0.00
Kuuliaisuus ja luonne 1019.70
Tahti ja irtonaisuus 1398.53
Tarkkuus ja ketteryys 0.00
Kouluratsastuksessa 2418.23 op. (tasolla 6)

Päiväkirjamerkintä 27.11.2014

Aika sen kun kuuluu mutta Peto ei tunnu vanhenevan millään! Ikinuoruudella varmastikin on osuutta asiaan. Tähän asti Peto on kuitenkin saanut nauttia varsin leppoisasta elämästä, varsinkin viimeisen vuoden ajan. Asiaan on silti tulossa muutos kun tämäkin ori sai sivuilleen hieman päivitystä ja uusia tulevaisuudensuunnitelmia. Katsotaan mistä meidät hetken päästä löydetään. Toivottavasti ainakin kantakirjasta ehkä vielä tämän vuoden puolella!

Päiväkirjamerkintä 24.01.2013

Äärimäisen hauska tilanne - vuosien jälkeen omistan taas oman kasvattini joka tietenkin sattuu oleman yhden hienoimman omistamani tamman jälkeläinen. Hilupetos muutti takaisin kasvattajalleen joulukuussa 2012 ja muutti Helmeen tammikuussa 2013. Tarkoitus on jatkaa hyvin alkanutta kilpauraa esteiden ja kouluratsastuksen parissa. Hitaasti mutta varmasti tulemme aloittamaan sillä Petoksella on ollut pitkä tauko kilpailemisesta.