Seljasaaren Daalia KTK-II

Suomenhevostamma, väriltään punarautias, säkäkorkeus 160cm
Syntynyt 01.06.2014     (ikääntyy epäsäännöllisesti), rekisterinumero VH14-018-1075
Kasvattanut ja omistaa Seljasaaren Kartano VRL-01811 & VRL-02116
Koulupainotteinen, tavoitetaso 5: Vaativa B

Daalia ei ole mikään pieni hevonen, mutta toisinaan käyttäytyy kuin sellainen. Muutoin kyseessä on varsin miellyttämisenhaluinen ja iloinen hevonen, joka arvostaa rutiineja. Tietynlainen dramatiikka on kuitenkin Daalialle elämän suola, joten välillä täytyy heittäytyä avuttomaksi naiseksi. Suuret ja epäilyttävän näköiset härvelit kuten puimurit tai traktorit, saavat sen pakenemaan henkensä edestä. Myöhemmin voidaan todeta, että panikointi oli vain turhaa, mutta ei Daalia käytöstään häpeile.

Hoitotilanteet ovat Daalialle okei niin kauan kunnes toimenpiteet ovat mieluisia. Ja mieluisiin ei lasketa muunmuassa satulavyön kiristystä tai mahan alta harjaamista. Näissä tilanteissa nopeus on valttikortti jolla pääsee tilanteen yläpuolelle. Joskus ikävät asiat menevät Daalialta vallan ohi suun jos sillä on muuta tekemistä, kuten syömistä. Toisinaan tamma aiheuttaa hilpeyttä dramaattisuudellaan. Se ei välttämättä huomannut hoitajan sukineen kurat pois mahan alta kun oli niin keskittynyt tuoreeseen heinätuppoon, joten laittaa shown pystyyn vasta jälkikäteen. Kaikki ulkona tapahtuva äkkinäinen ja kovaa ääntä pitävä on myös ehdottomasti slaagin paikka. Eihän Daalia oikeasti juuri mitään edes pelkää, mutta ylireagointi on tärkeää tilanteessa kuin tilanteessa.

Ratsuna Daalia on aina ollut reipas ja yhteistyökykyinen. Pohjalla ei ole väliä, vaan väistöt ja lisäykset onnistuvat paikassa kuin paikassa. Daalia on myös kylmähermoinen kilpahevonen, joka ei anna ympäristön häiritä suoritusta. Eri asia sitten onkin mitä huoltopaikalla tapahtuu, mutta kentällä kenenkään on turha yrittää häiritä tamman keskittymistä. Askel on pitkä ja liidokas, jarru löytyy kuitenkin aina tarvittaessa. Peltolaukat saattavat joskus pidentää reagointiaikaa, mutta aika harmittomasti. Daalia on nopea oppimaan, mutta pitkästyy myös helposti. Aivoja vaativa treeni pitää tamman tyytyväisenä ja turhalta draamailulta vältytään silloinkin. Auta armias jos aika käy pitkäksi ja maneesin nurkissa rapisee...


VSN Champion, KTK-I
i: Seljasaaren Uljas
sh prt 158cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I
ii: Fiktion Meriitti sh rt 158cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, SV-I
iii: Metsäkartanon Manaus sh rt 159cm
KRJ-II, SLA-II, YLA2
iie: Lakean Lumimarja sh vkk 151cm
VSN Champion, KTK-II
ie: Koistilan Nova sh prt 157cm
VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I, ERJ-I
iei: Koistilan Nemo sh prt 160cm
KTK-II
iee: Lohkotar TIE sh vrt 156cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I
e: Kamomilla
sh rt 158cm
KTK-III, KRJ-II, VVJ-II, SLA-II
ei: Fiktion Kuuno sh m 159cm
KTK-II, KRJ-I, VVJ-II, SLA-I
eii: Kuunpimennys sh m 158cm
KRJ-II, AB
eie: Metsäkartanon Tamina sh prt 159cm
KRJ-I, SLA-I
ee: Joujanni ILO sh vrt 158cm
VIR MVA Ch, KTK-II
eei: Kajo-Varjo sph vkk 147cm
eee: Tammihaan Terttu sh vrt 164cm

Jälkeläiset

01. sh-o Seljasaaren Casino, syntynyt 05.10.2015 oriista Viehättävän Kasino Saavutukset: KTK-II, SV-III, KV-I

KRJ-Cupit:
31.07.2014 - KK Bailador - Helppo C - 20/259

Näyttelyt:
10.07.2014 Seljasaaren Kartano, CH 20p.
15.11.2015 VSR Rotunäyttely, II-palkinto
08.04.2016 Rosenhof, irtoSERT, pt. Kati
23.01.2017 Vähäpelto, RCH 10p.

Ominaisuuspisteet:
Hyppykapasiteetti ja rohkeus 0.90
Nopeus ja kestävyys 0.96
Kuuliaisuus ja luonne 1142.38
Tahti ja irtonaisuus 1265.92
Tarkkuus ja ketteryys 0.03
Kouluratsastuksessa 2408.3 op. (tasolla 6)

Päiväkirjamerkintä 29.12.2015

Daalialla vaikutti olevan hyvä päivä tänään. Mennessäni puoliltapäivin sen tarhan portille, tamma vilkaisi minuun unisilla silmillä ja ikäänkuin käänsi kylkeä vaihtamalla lepuuttamaansa jalkaa. Daalia oli ihanan rauhallisen näköinen, useimmiten se on aina menossa tai tulossa. Kun lähestyin sitä tarhassa, se höristi korviaan ja kumahti oudon hörähdystä muistuttavan äänen. Lähdimme sopuisasti yhtä matkaa kohti tallia jonne olinkin jo latonut karsinan viereen kaiken tarpeellisen.

Karsinassa harjasin Daalian huolella ja ikävimmät kohdat tietenkin vaivihkaa ja nopeasti. Mutta ei Daalia tänään jaksanut kamalasti meteliä nostaa, se toljotti tyytyväisenä eteensä. Taisi oikeasti olla vain keskipäivän väsymystä. Kiinnitin juoksutusvyön, laitoin suitset ja otin kaiken muun tarpeellisen kainalooni. Suuntasimme maneesien ja kenttien ohi pienelle metsätielle. Daalia taisi hieman olla hämillään, että mihin se mamma oikein vie tämmöisellä varustuksella. Pian metsätietä ympäröimä puusto harveni jossa tuli täydellinen väli oikaista metsän takaiselle sänkipellolle. Daalia innostui silminnähden - se tiesi että tämmöisellä paikalla yleensä sai mennä ja kovaa. Taisin ääneen pyytää siltä anteeksi, sillä peltolaukkoja ei ollut tiedossa.

Pellolla kiinnitin juoksutusliinan ja kehotin Daaliaa isolle ympyrälle. Juoksutus on aina ollut sille mieleistä ja se oli varsin helppo hevonen juoksuttaa. Daalia ymmärsi ääniapuja ja oli ehkä jopa nöyrempi kuin selästä käsin. Lämmittelykäynnit oltiin saatu hyvin paikalle saapuessa, joten siirryimme heti nopeampii askellajeihin. Aurinko paistoi ja sai parinkymmenen sentin lumihangen hohtamaan. Päivä oli täydellinen ja Daaliakin iloiti muutamalla pukilla.

Kouluvalmennus 20.12.2015

"Ota se ohja nyt käteen, tuommoisella otteella hevonen vie sua kun pässiä narussa!" Ja minä kokosin. Kokosin ohjaa minkä kerkesin ja Daaliakin tuntui jo kohta laittavan vastaan liian kovalle kädelle. Valmentaja oli koko tunnin huutanut ohjastuntumastani, joka ei kuulemma ollut tarpeeksi napakka. Ehkä niin, mutta tämmöisiä me Daalian kanssa oltiin. Se toimi ilman pinnankireää ohjaa. Noudatin kuitenkin ohjeita mielenkiinnolla, mitä tamman kanssa tapahtuisi tämän valmennuksen opeilla. Ja huonostihan siinä kävi. Daalia repi ohjaa kädestä minkä kerkesi ja lopulta aloitti pukitus-shown jonka aikana hädin tuskin pysyin selässä. Valmentaja näytti silminnähden nolostuneelta kun totesin hänelle, että tiedän kuinka hevostani ratsastaa. Voitte kuvitella, että tätä valmentajaa ei Seljasaaressa enää nähty!

Päiväkirjamerkintä 11.11.2015

Kuulin Kiiskisen napisevan edelläni kun rämmimme talvisessa metsässä. Vaikka hankea oli, saimme hieman jalansijaa edellä olevista kavion jäljistä. Ja miten ne kavionjäljet siellä metikössä oikein olivat? Erittäin hyvä kysymys.

Kaikki alkoi aamutallin jälkeen. Tultuani ulos haukkaamaan happea purupölyisestä tallista, edessäni oli tyhjä tarha, jonka yhden sivun laudat sojottivat pystyssä kohti taivasta. Toljotin paikallani miljoonien ajatusten vilistessä, kunnes juoksin takaisin talliin Kiiskiä huutaen. Hän oli toimistossa paperitöissä eikä saanut vouhotuksestani mitään selvää. "Ketkä ovat ja missä?" hän pyysi toistamaan. "Daalia, Kimu ja Tilda ainakin", kertasin rauhallisemmalla äänellä, "ne ei ole tarhassa ja tarhan laudat säpäleinä". Lumi oli pelastuksemme kun lähdimme seuraamaan jälkiä tuttuihin metsiin. Mitä ihmettä niidenkin ponien päässä oikein liikkuu?!

Matkalla rämeikössä soitimme muutamille kyläläisille ja pyysimme heitä ilmoittamaan näköhavannoista. Toistaiseksi kukaan ei ollut nähnyt kolmea pientä ruskeaa hevosta. Kaikesta tuhosta päätellen mitä ne olivat kitukasvuisille kuusille tehneet, ne eivät olleet lainkaan niin pieniä. Huoli kasvoi sisälläni hieman, sillä tunturit olivat todella laaja alue etsintöihin. Kiiskisen napina keskeytyi kun puhelin soi. Martta-Liisa, yksinäinen vanha nainen jonkun matkan päästä kertoi rapsuttelevansa kolmea hevosta kotipihassaan. Huokaisimme helpotuksesta ääneen ja neuvoimme häntä kaikin keinoin pitämään hevoset pihassa. Se ei kuulemma ollut ongelma, sillä Martta-Liisa oli aikanaan hevosnainen itsekin ja vanhan navetan suojista löytyisi kuulemma vielä naruja joilla hevoset sitoa paikalleen.

Me saimme kävellä vielä tunnin, sillä olimme ehtineet niin syvälle metsään. Ja hevoset oli syötetty ähkyn partaalle päästessämme perille. Kaikkien kolmen tamman kasvoilta paistoi tyytyväisyys itseensä, kun olivat saaneet semmoisen sopan aikaiseksi.