Bahama Jumpers Co.

Chili Iowa

Trakehnerinhevonen, tamma
Syntynyt 03.09.2016 Tanskassa
Mustankimo, 172cm

Rekisterinumero VH16-021-0416
Painottuu esteratsastukseen, re: 160cm
Kasvattanut Iowa
Omistaa Bahama Jumpers Co. VRL-02116 & VRL-01811

Chili on useimmiten se hevonen jonka luokse kaikki ryntää ja pyrkii mahdollisimman lähelle silittämään. Iso askel taaksepäin otetaan siinä vaiheessa kun vastaanotto on luimiva ja irvistelevä. Onhan se törkeän hienon näköinen hevonen kesäisellä laitumella, mutta toisinaan - tai oikeastaan useimmiten - luonne on jotain ihan muuta. Ei siis liene enää kovin epäselvää mistä nimi juontaa juurensa.

Tamma oli varsana aikamoinen vikuripää ja jyräsi tieltään kaiken elävän ja elottoman. Osansa saivat niin tallipihan istutukset, muut hevoset kuin ihmisetkin. No, muilta hevosilta, etenkin johtajatammoilta Chili sai hyvin nopeasti nenilleen, mutta viesti saattoi unohtua hyvinkin nopeasti ja pian tilanteet toistui. Ratsukoulutus oli toisinaan yhtä tuskaa, kun tuntui että auktoriteetti on tammalle aivan vieras käsite. Pikkuhiljaa ikä toi asenteeseen mukanaan positiivisiakin piirteitä, kuten loputonta halua oppia ja miellyttää. Painotuslaji ei ollut koskaan epäselvä, onhan vanhemmat menestyneitä GP-tason estehevosia. Esteistä Chilikin syttyy aivan ennenäkemättömällä tavalla.

Ratsuna Chili on hyvin menevä ja aika hätäinenkin. Sen huomio ja keskittyminen täytyy saada heti alkulämmittelyissä, muuten koko treenistä tuskin tulee yhtään mitään. Ratsastajalta vaaditaan sata prosenttista keskittymistä alusta alkaen ja kun vauhtiin päästään, Chili onkin aika loistava esteratsu. Ei helppo, mutta loistava. Chili kuumuu nopeasti ja alkaa hätäillä, jolloin ratsastajan tuki on kaiken a ja o. Rauhallinen ratsastaja, joka pysyy viileänä vauhdikkaassakin menossa, pärjää tamman kanssa erinomaisesti. Chilistä ei ole vaikea saada kapasiteettia irti, sillä se hyppää mielellään pienet puomitkin sopivalla ilmavaralla. Motivoituneempaa ja innokkaampaa hevosta saa kyllä etsiä! Kilpailutilanteet eivät Chiliä juurikaan stressaa, mutta heijastaa ratsastajan fiiliksiä hyvinkin nopeasti. Chili on mainio kaveri isoissakin tapahtumissa, sillä ketäpä ei inspiroisi tämmöinen hevonen!

i. Wisdom
trak, mustankimo, 169cm
ii. Ancaster Snap
trak mkm 169cm
iii. W Albert
iie. Amelie
ie. Wiola
trak mkm 165cm
iei. Ethelbert
iee. Wicrette
e. Caroline D
trak, ruunikko, 170cm
ei. Schotte
trak m 172cm
eii. Leuthen
eie. Siley
ee. Carolyn
trak rn 170cm
eei. Ramiro
eee. Carma

Kilpailutiedot

Esteratsastuksessa op. (vaikeustasolla /10)

Hyppykapasiteetti ja rohkeus
Nopeus ja kestävyys
Kuuliaisuus ja luonne
Tahti ja irtonaisuus
Tarkkuus ja ketteryys

ERJ-Cupit:

31.12.2016 - Kuuralehto 140 cm - 4/87

Päiväkirja & valmennukset

23. joulukuuta 2016 Sonjan estevalmennus

Cery ja Chili Iowa olivat taidokkaasti päihittäneet pääluokan muut osallistujat jouluriehassamme ja näin ollen saaneet palkinnoksi yksityisvalmennuksen. Jouduin hetken miettimään, että miten saisin estevalmennuksesta miellyttävän näinkin taitavan ratsukon kanssa. Ongelma ratkesi, kun päätin jatkaa jouluisella teemalla. Esteet oli koristeltu mitä mielenkiintoisimmilla härpäkkeillä. Kilpailuissa Chili oli suorittanut eriskummallisen radan ongelmitta, mutta nyt se tuntui olevan tammamaisella tuulella ja tuijotti koristenauhoja murhaavasti. Lämmittelyiden jälkeen aloitimme varovasti helpolla kolmen esteen radalla. Chili kävi kuumana ja hyppi suorastaan naurettavalla ilmavaralla, vaikka esteet vasta vajaan metrin korkuisia. Itse hypyissä ei kuitenkaan ollut mitään valittamista, joten uskaltauduin tasaisesti korottamaan esteitä ja lisäämään lopulta sarjan. Ensimmäisellä yrityksellä sarjalle eksyi yksi ylimääräinen askel johtaen pudotukseen, mutta seuraavalla kerralla siitäkin päästiin yli ilman virheitä – tosin Chilimäiseen tyyliin raivottaren innolla.